KOHTEESEEN 5KOHTEESEEN 29 • ALKUUN

Kun suuri maaltapako alkoi 1960-luvulla, rakennusteollisuus oli juuri sopivasti oppinut tuottamaan betonielementtejä liukuhihnalla. Ideologiana oli rakentaa nopeasti vuokra-asuntoja, jotka voitaisiin vaikka purkaa, kun ihmiset vaurastuvat ja muuttavat omistusasuntoihin. Uudessa uljaassa "lähiössä" olisivat lähellä niin palvelut, naapurit kuin koskematon luonto.

 

Edes maan suurin kaupunki Helsinki ei ollut valmistautunut nopean kasvun vaatimaan kaavoitukseen ja kunnallistekniikan toteutukseen. Aluerakentaminen ratkaisi ongelman: maanhankinta, suunnittelu, rakentaminen ja asuntosäästäminen niputettiin yhteen, osittain kuntien päätöksenteon ohi. Valtion ohjauksessa haettiin asuntotuotantoon taloudellisuutta sarjallisuuden ja ruutukaavan avulla. Myös arkkitehtuurissa arvot olivat vastakkaiset 50-luvun vaihtelevalle ja ympäristöön mukautetulle suunnittelulle. Nosturiradan ekonomia määräsi korttelien muodon.

 

Toisaalta muutto uusiin kerrostaloihin merkitsi monelle huomattavaa asumistason nousua. Juokseva vesi, sisävessa ja nykyaikainen keittiö olivat nyt koko kansan mukavuuksia. Aluksi ihmiset olivat tyytyväisiä, mutta pian ongelmat alkoivat näkyä. Esikaupunkielämä ei sopinut kaikille eikä betoni ollutkaan ikuisesti kestävä materiaali.

 

Aluerakentamisen kulta-aikaa oli 1960–70-luvun vaihde. Sen jälkeen rakentaminen on painottunut pienempiin hankkeisiin ja nykyään kunnat ohjaavat kaavoitusta ja rakentamista. Vanhat lähiöt on korjattu 1990-luvulta alkaen mittavissa lähiöprojekteissa. Suomessa on kaikkiaan noin 300 lähiötä, joissa asuu miljoona ihmistä. Ensimmäinen lähiöissä syntynyt sukupolvi on aikuistuttuaan jopa alkanut hakeutua takaisin kotiseudulleen.

 

www.angelfire.com/film/jakomaki/index2.htm (Kuvia Jakomäestä eri vuosikymmeniltä)