SEURAAVAEDELLINEN • ALKUUN

Jakomäen rakentaminen aloitettiin 1967 täältä alueen eteläreunalta. Asemakaavan pohjaksi suunnitelman laati Erik Kråkström, tuleva professori ja valtion rakennustaidetoimikunnan puheenjohtaja.

 

Rakennukset on sijoiteltu väljästi rinteisiin laajan ympyräkadun sisäpuolelle suurine parkkipaikkoineen. Asemakaavaa pidettiin jo aikanaan onnistuneena ja se esiteltiin tuoreeltaan Arkkitehti-lehdessä. Viimeksi Jakomäen pienoismalli on ollut esillä Rakennustaiteen museossa 2009. Talot rakennettiin halvalla, mutta viihtyisyyttä lisäsi se, että ne ovat tavallista lähiörakentamista matalampia Malmin lentoaseman lähestymisreittien vuoksi.

 

Lähiöprojektin aloittaessa toimintansa EU:n Urban-ohjelman tuella vuonna 1996 alettiin Jakomäessäkin suunnitella mittavia peruskorjauksia. Niiden pohjaksi Jari Jokivuo teki Tampereen teknillisessä korkeakoulussa diplomityönsä Jakomäen kulttuurihistoriasta ja rakennusten korjausperiaatteista. Ensimmäinen peruskorjauskohde olivat Jakomäentie 8:n ylätalot vuonna 1998. Korjauskierroksen edetessä kaupungin vuokratalojen julkisivut, ikkunat ja talotekniikka on vuorollaan päivitetty nykyaikaisiksi ja ne ovat saaneet myös parvekkeet. Niiden ansiosta Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimistolle ja Jakomäen Kiinteistöt Oy:lle myönnettiin Vuoden julkisivuteko -palkinto 2004.

 

Tietolaatikko: Lähiöprojektit

 

www.mfa.fi/arkkitehtiesittely?apid=16123720

www.hekaoy.fi/jakomaki/kiinteistot/jakomaentie-8

 

yleiskuvitus_jakomäki7_TiinaNuto_77625_Unicode_Encoding_Conflict_LR.jpeg

Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Tiina Nuto