Ajankohtaista Meilahti-seuran vuosikokouksessa valittiin uusi hallitus

Kaupunginosayhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat - tilinpäätös ja toimintakertomus sekä valittiin puheenjohtaja ja hallitus jatkamaan kuluvaa toimintavuotta.

Kokouksessa käsiteltiin toimintakertomus, jossa todettiin yhdistyksen järjestäneen kaksi viihteelllistä ulkoilmatapahtumaa ja yhden asukasillan. Lisäksi on pidetty yhteyttä alueen rakennus- ja liikennesuunnittelijoihin vuotuisella vierailulla.

Meilahti-seura osallistuu henkilöjäsenen välityksellä Meilahden seurakunnan aluetyöhön, muita jäseniä on Pikku Huopalahti-seurasta ja Ruskeasuo-seurasta. Samoin seura on mukana Suomen Punaisen Ristin Länsi-Helsingin osaston TEAM CITY-katupartiossa, joka tekee vapaaehtoistyötä olemalla aikuisena esillä viikonloppuiltaisin alueen lasten- ja nuorten parissa.

Koko toimintakertomus on luettavissa yhdistyksen arkistosta.

Kuluvan kauden toimintasuunitelma päätettiin siirtää kevääällä pidettävään suunnitteluhetkien sarjaan, jonne kutsutaan kaikki toiminnan ja tapahtumien ideoinnista ja käytännön toteuttamisesta kiinnostuneet. Päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin näillä sivuilla, sähköpostikutsuissa sekä Meilahden kylä FB:ssa.

Samoin lähetetään jäsenmaksulomake. Jäseneksi voit ilmoittautua tai maksaa jäsenmaksusi täältä

Kokouksessa valitut puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet:

Matti Pyhtilä puheenjohtaja

Jäsenet: Ilkka Heinänen, Panu Nuorttila, Teija Siltala, Marja Olamo ja Heli Weiste