Etusivu / Uutiset / Pakilan työkeskus tunnetaan ”Pakila-kalusteistaan”

Uutiset

Pakilan työkeskus tunnetaan ”Pakila-kalusteistaan”


Tyokeskus1

Pakilassa sijaitsee yksi kolmesta Helsingin kaupungin omasta kuntouttavaa työtoimintaa järjestävästä toimintapaikasta.

Vanhan kunnostusta ja uuden valmistusta

”Me on täällä harjoitettu kiertotaloutta ennen kuin sana edes tuli yleiseen käyttöön”, sanoo Pakilan Työkeskuksen johtaja Tapani Teurokoski. Teurokoski on espoolainen, mutta kehuu estoitta Pakilaa työkeskuksen sijoituspaikkana. Paikka on liikenteellisesti hyvin saavutettavissa, toimitilat ovat asianmukaisia ja alue viihtyisä. Hän on ollut johtajana Pakilan työkeskusta vuodesta 2013 lähtien. Sitä ennen hän vastasi saman tyyppisestä toiminnasta Vihdin Nummelassa.

Pakilassa työkeskus on toiminut vuodesta 1984 lähtien Jakokunnantie 26-28:ssa aiemmin muun muassa Sirolan Liikenteen varikkona toimineessa tilassa.

Pakilan työkeskus vastaa esimerkiksi Helsingin kaupungin poistokalusteiden käsittelystä. Keskus uudistaa arvokalusteet muun muassa Artekit ja Billnäsit kaupungille jatkokäyttöä varten. Osa kalusteista kunnostetaan tai kierrätetään sellaisenaan uudelleenkäyttöön kaupungin eri toimialoille.

Työkeskus kunnostaa vuosittain tuhansia kalusteita ja valmistaa noin 5 000 uutta kalustetta. Referenssilistalta löytyy muun muassa Ateneumin neljä metriä korkea alkuperäinen arvokas tammikaappi. Keskus on kunnostanut myös Finlandia-talon Finlandia-salin Helsinki-salin 300 istuinpenkkiä, Helsingin työväenopiston juhlasalin n. 500 istumapaikkaa jne.

Pakilan työkeskus myös valmistaa uusia kalusteista sosiaali- ja terveystoimialan tarpeisiin. Kalusteet joille ei löydy käyttöä kaupungin omassa toiminnassa myydään työkeskuksen myymälästä kaikille kaupunkilaisille.

Tuotemyynti laajaa

Tyokeskus3

”Meillä on myynnissä tuoleja, pöytiä, sänkyjä, kaappeja hyllyjä jne.”, Teurokoski sanoo.

Julkisessa myynnissä olevia tuotteita ovat poistokalusteet ja työtoiminnassa valmistetut erilaiset käyttöesineet ja lahjatuotteet, joiden raaka-aine on saatu poistoon tulevista kalusteista tai tuotannossa raaka-aineen jäämistä. Pakilan tuotteita tai poistokalusteita voi kuka tahansa käydä ostamassa liki joka arkipäivä klo 8-16 auki olevasta keskuksen myymälästä Jakokunnantiellä.

 

Yksi kolmesta Helsingissä

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan alla toimiva Pakilan työkeskus on yksi kolmesta kaupungin kuntouttavaa toimintaa harjoittavasta kaupungin omasta toimijasta. Ne kaksi muuta ovat Uusix verstaita eli Uusix-Kyläsaari ja Uusix-Suvilahti, joissa on kerrallaan yhteensä 400- 500 kuntoutettavaa asiakasta.

”Meillä on Pakilassa vajaat parikymmentä henkilökuntaa kuuluvaa työnjohtajaa ja ohjaajaa, kaksi työvalmentajaa kuntoutusohjaaja”, sanoo Teurokoski.

Pakilassa on kuntouttavassa työnomaisessa työssä kerralla keskimäärin 160-170 henkeä. Heitä valmennetaan ja tavoitteena on palaaminen työmarkkinoille. Työesteisiä, mutta työmarkkinoille paluuta yhä tavoittelevia on keskuksessa tällä hetkellä 22. Keskuksessa työskentelee myös Rikosseuraamuslaitoksen lähettämiä yhdyskuntapalvelua suorittavia henkilöitä, keskimäärin 1-2 kerrallaan. Neljäs asiakasryhmä ovat henkilöt, joille keskuksen toiminnalla tarjotaan päivittäistä mielekästä sisältöä elämään. Yhteensä Pakilan työkeskuksessa on tällä hetkellä erilaisessa kuntoutuksessa noin 210 henkeä. Koko palkallisen henkilöstön määrä on noin 30 henkeä.

Arkkuja ja uurnia

Työkeskuksessa tehdään myösi Helsingin kaupungin velvoitehautauksissa käyttämät ruumisarkut ja tuhkauurnat. Niitä on kumpiakin tehty noin 500 vuodessa.

Keskuksessa tehdään myös metallitöitä, kuten lasten kolmiopyöriä, verhoillaan vaikkapa auton penkkejä, kudotaan mattoja, tehdään patakintaita, pehmoleluja, pöytäliinoja ja puristetaan myyntiin polttobrikettejä tuotannossa syntyvästä purusta. ”Toimitusaikamme ovat sellaisia, että esimerkiksi tilattaville tuotteille pitää varata aikaa”, Teurokoski sanoo.

Työkeskuksella on myös oma kuljetuspalvelu eli kaupungin omat kuljetukset hoidetaan itse.

Teurokosken mukaan hänen työnsä on antoisaa ja palkitsevaa. ”Paras palkinto on, kun saa ja voi auttaa valmentamalla ihmisiä takaisin työelämään. Täältä lähtevät menevät yleensä ns. matalan kynnyksen töihin, joita onneksi yhteiskunnassa on vieläkin tarjolla”, hän sanoo. Suomen viime vuosien talouskasvu on heijastunut Pakilan työkeskukseenkin. ”Töitä täältä lähteville on ollut aikaisempaa paremmin tarjolla, mikä on hienoa asia”, hän sanoo.

Teksti ja kuvat: Esko Lukkari