PITÄJÄNMÄEN KOTIKAUPUNKIPOLUT

R e i m a r l a

Versio 13.1.2017

26 kohdetta • 9 tietolaatikkoa • pääreitti 4,5 km

 

Julkaisija Pitäjänmäki-seura ry

Toimittanut ja päivittänyt Pauli Saloranta

Kiitos kaikille tietoja antaneille kaupunkilaisille ja tahoille!

Kommentointi Markku Alatalo, Henrik Helenius, Jussi-Petteri Lappi, Marja Mosander ja Siv Nordström

Hanketta ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto (2008) ja Helsingin kaupungin terveys- ja sosiaalivirasto (2008) sekä Helsingin Lähiöprojekti (2016)

 

1. Asema
Puinen rautatieasema valmistui 1904. Sen suunnitteli Bruno Granholm, joka piirsi Turun-radan kaikki asemat ja mm. kuuluisat makasiinit Töölön tavara-asemalle. Jugend-vaikutteista rakennusta laajennettiin 1911. Se palveli junamatkustajia aina vuoteen 1987, jolloin lipunmyynti lakkautettiin. Sittemmin tiloissa on toiminut eri yrityksiä sekä vuosina 1999–2004 paikallislehti Länsi-Helsingin Uutiset, aiemmalta nimeltään Pikomalan Sanomat. Vieressä oli pieni tavaramakasiini, joka purettiin parkkipaikan tieltä.

Valtio on myynyt asemarakennuksen ja sitä ympäröivän maa-alueen yksityiselle. Myös muiden asemapuiston rakennusten myynti on tavoitteena. Kaupungin tavoitteena on ollut asemapuiston kunnostus. (Ks. Mätäjoen polusta kohde 1. Asemapuisto)

Tontin korkeimmalla kohdalla on asemapäällikön talo ulkorakennuksineen ja vanhoine puutarhakasveineen. Lännempänä nykyisen kävelysillan kohdalla oli asemahenkilökunnan sauna. Edelleen noin 100 metriä länteen siitä rakennettiin ratavartijan mökki 1919, paloi 2007.

Nykyisin Pitäjänmäen aseman virkaa toimittavat Leppävaaran kaupunkiradan katokset ja hissitorni. Pitäjänmäeltä ajetaan arkisin 145 lähijunavuoroa.

 

2. Rantarata
Helsingin ja Turun välisen rannikkoradan perustamisesta päätettiin 1897 säätyvaltiopäivillä. Suunnittelun jälkeen 1899 sai rautatien ylihallitus keisarilta käskyn panna toteutus käyntiin viipymättä. Tammikuussa 1900 päästiinkin aloittamaan valmistelevat työt. Rata avattiin säännölliselle liikenteelle 1.9.1903, seurauksena teollisuuden ja huvilayhdyskuntien synty asemapaikkakunnille. Sähköistäminen alkoi 1960-luvulla. Turkuun saakka sähköt saatiin 1995.

Lähiliikenne Helsingistä Kirkkonummelle käynnistyi 1969 sähköjunilla, joiden moottorit oli valmistettu Strömbergillä Pitäjänmäellä. Sitä ennen matka Pitäjänmäeltä keskustaan kestikin puoli tuntia. Kaupunkirata Pasilasta Leppävaaraan avattiin rantaradan viereen 2001. Kaupunkiradan jatkaminen Espoon keskukseen on suunnitteilla.

Jatkosodan lopulla 1944 marsalkka Mannerheimin erikoisjuna oli kuusi kertaa seisomassa Pitäjänmäellä, Patterimäen ilmatorjunnan suojassa. Myös elokuun 1944 hallitusneuvottelut käytiin samassa junassa Pitäjänmäen asemalla. Vuosina 1939 ja 1960 suunniteltiin Rautatiemuseon sijoittamista Pitäjänmäelle. Kisan voitti lopulta Hyvinkää, jonne museo avattiin 1974.


3. Raide-Jokeri

Runkolinjaa 550 ajetaan bussikalustolla Espoon Westendistä Pitäjänmäen ja Oulunkylän kautta Itäkeskukseen. Vuonna 2016 päätettiin Helsingin ja Espoon valtuustoissa pikaraitiotien rakentamisesta reitille ja valtio myönsi hankkeelle rahoitusta 83 miljoonaa euroa eli kolmanneksen arvioidusta hinnasta. Valtion osuus myönnettiin asuntorahastosta sillä ehdolla, että kaupungit kaavoittavat linjan varteen runsaasti uutta asutusta.

Pitäjänmäen keskustan kannalta raiteet menevät hieman ohi, sillä ne olisi tarkoitus viedä Patterimäen alitse tunnelissa. Radan rakentaminen ja kalustohankinta toteutetaan allianssimallilla ja sen olisi tarkoitus tulla käyttöön 2020-luvulla. Matkustajia runkolinjalla on nykytilanteessa päivittäin yli 30 000, ennusteen mukaan vuonna 2040 jo yli 100 000. 

www.raidejokeri.info 

 

Tietolaatikko: Neljännesvuosisata pikaraitiotien suunnittelua 

Ensimmäinen tekninen selvitys Helsingin esikaupunkien nopeasta poikittaisyhteydestä valmistui 1990 ja sille tehtiin tilavaraus yleiskaavassa 1992. Eri vaiheiden jälkeen Jokeri-linja päätettiin toteuttaa  bussikalustolla, mutta pitkin pysäkkivälein ja liikennevaloetuuksin. Liikennöinti alkoi 2003 ja linjan tekniset rakenteet saivat samana vuonna Vuoden insinöörityö -palkinnon. Bussien, pysäkkien ja siltojen yhtenäinen visuaalinen ilme puolestaan sai kunniamaininnan muotoilualan Fennia Prize 2007 -kilpailussa. Silloin puhuttiin vielä, että pikaraitiotiestä (light rail) konseptina on luovuttu Helsingin liikennesuunnittelussa. Samana vuonna tapahtui kuitenkin käänne ja Raide-Jokeri nostettiin pääkaupunkiseudun tärkeiden joukkoliikennehankkeiden luokkaan. Suunnittelu kytkeytyi nyt Helsingin uuden yleiskaavan valmisteluun ja vuonna 2016 tehtiin päätös Suomen ensimmäisen pikaraitiotien toteuttamisesta. 


4. Sulkatori
Kolme 9-kerroksista asuinkerrostaloa rakennutti vakuutusyhtiö Pohjola työntekijöilleen vuonna 1973, suunnittelija Annikki Lavikainen. Alimmassa kerroksessa on sauna- ja uima-allasosasto sekä huoneistokohtaiset kylmiöt. Talot peruskorjattiin ja myytiin osakeyhtiöksi 1998. Uudet ulkopinnat toteutettiin 50 mm:n polystyreenilevyistä, joiden pintaan tehtiin ohut suojarappaus.

Samassa yhteydessä rakennetussa Sulkatorin ostoskeskuksessa toimivat mm. posti ja Seston myymälä. Niiden lopetettua jatkoivat vielä ravintola Wossikka sekä lasertaistelupelihalli Megazone. Nyt tyhjillään ja odottaa purkua, tilalle tulossa kaksi uutta tornitaloa. 

www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkisuunnittelulautakunta/Suomi/Esitys/2016/Ksv_2016-03-15_Kslk_9_El/426B3C3B-6436-4977-8AB0-A391C50A49C5/Liite.pdf

5. Sockenbacka ja vanhat maantiet
Kun matkalaiset tulivat Kuninkaantieltä Bembölestä Espoon ja Helsingin pitäjien (ruots. socken) rajalle, heti tien oikealla puolella alkoivat nykyistä paljon laajemman Suur-Huopalahden kosteikot. Talvitie oikaisi suoraan näiden poikki, mutta kesällä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kivuta mäensyrjää kuivemmalle maalle. Mäki sai nimen Helsinge Sockenbacka. Viimeistään 1800-luvulla Sockenbacka vakiintui tarkoittamaan laajemmin mäen ympäristön kulmakuntaa. Se tuli 1902 postipysäkin nimeksi ja 1904 rautatieaseman nimeksi.

Sockenbackan kupeesta haarautuu edelleenkin vanha Nurmijärventie, alkupää tosin nykyään nimeltään Konalantie. Se kulki harjanteita seuraten Vantaankoskelle, jossa kohtasi vielä vanhemman Kuninkaantien, ja siitä edelleen Nurmijärven kirkolle.


Tietolaatikko: Nurmijärventien entistä elämää
Kahden päätien, Turuntien ja Nurmijärventien risteykseen syntyi jo varhain kestikievari, jonka tarkka paikka ei ole tiedossa. Perimätiedon mukaan nuori Bernhard Henrik Crusell soitti 1780-luvun lopulla kaupunkimatkoillaan klarinettia Pitäjänmäen kestikievarin tuvassa. Myöhempien Nurmijärventien matkaajien joukossa oli Aleksis Kivi, jonka majatalokuvaukset mm. Nummisuutareissa saivat vaikutteita Pitäjänmäeltä. Paikan kerrotaan olleen remuisa ja riemuisa, vaarallinenkin: kaupunkimatkoja tekevät maaseudun emännät ja tyttäret varustautuivat miesten tavoin puukoin ja pyssyin näillä nurkilla liikkuessaan. Maankuulut Nurmijärven rosvot terrorisoivat 1820-luvulla Uuttamaata ja eteläistä Hämettä ryöstäen taloja, kiduttaen niiden asukkaita ja rellestäen kestikievareissa. Alun perin vain 13-jäsenisen rosvojoukon ja heidän apureidensa kiinniottamiseen tarvittiin lopulta 700 sotilasta.

Viimeisenä kievariperinteitä Sockenbackenilla jatkoi aina 1940-luvulle saakka kahvila ja yöpymispaikka Majatupa, josta sai mm. hevoskyytejä pohjoiseen Hämeenkylän ja Nurmijärven suuntaan. Yöpyjät nukkuivat lavereilla ja täyttivät patjansa tallin heinillä. Majatupaa hoiti kauppias Selen.

Ylempänä Nurmijärventien varressa nykyisen Jännetien risteyksen lähellä oli kahvila, jossa teurastaja Blomqvistin vaimo tarjosi kahvia ja vahvempia juomia, mm. Kröckelin olutta. Jännetien kulmasta purettiin 1990-luvulla Elannon myymälä numero 29, joka oli rakennettu 1930. Siinä oli erillinen maito- ja sekatavarapuoli, tiskit marmoria ja uudenaikaiset kylmätilat. Tien varressa vähän Jännetien risteyksen eteläpuolella vanha graniittinen kilometripylväs kaipaa kunnostusta. Pylväässä on ollut lukemat Helsinki 9 km ja Hämeenlinna 114 km.

Lähimpänä risteystä oli vuodesta 1926 Helsinge Andelslag, sittemmin Varuboden eli Varukka.

Turuntien eteläpuolella risteyksen kohdalla oli puolestaan 1940-luvun lopulla nuorison suosima, sotainvalidien hoitama Karuselli-kioski, joka on myös mainittu Mutteri-nimisenä. Sieltä sai pilsneriä ja muistitiedon mukaan meno saattoi olla välillä hurjaakin.

Palvelujen huippuaika Vanhalla Nurmijärventiellä oli 1980-luvulta alkaen, kun laajan uudisrakentamisen myötä tien toisella puolella aloittivat mm. kauppa, posti ja terveysasema. Laajalti tunnettu ravintola Henrik toimi lähes 30 vuotta. Apteekki oli aloittanut jo aiemmin ja toimi paikallaan 50 vuotta, kunnes muutti Konalaan

Yhteinen tietolaatikko: Kuninkaantie

6. Bio Rei
Elokuvateatteri Bio Rein perusti A. Saarinen 1939 hyvälle paikalle pääteiden risteykseen. Lääkäri Gunnar Fagerströmin osti hyvinvarustetun, lähes 200-paikkaisen teatterin vuonna 1946. Se kuitenkin paloi kesällä 1949 ja seuraavana vuonna mäen laelle valmistui Dag Englundin suunnittelemana kivitalo. Yläkertaan tuli asuinhuoneisto ja lääkärin vastaanottotilat, alakerrassa oli pieni liiketila sekä elokuvateatteri. Gunnarin äiti Karin Fagerström toimi Bio Rein lipunmyyjänä ja järjestyksenpitäjänä. 

Viranomaisetkin totesivat, että Pitäjänmäen nuorison "huliganismi ja juopottelu olivat huomattavasti vähentyneet" sen jälkeen, kun teatterissa alettiin pitää edullisia koululaisnäytäntöjä. Todellisuudessa Pitäjänmäen nuoriso oli kyllä varsin kunniallista ja osallistui erilaisiin harrastuksiin, mm. urheiluseurojen toimintaan.

Bio Rei toimi vuoteen 1976, jolloin videonauhurien yleistyminen alkoi. Sen jälkeen teatteriin perustettiin äänitysstudio, jonka erikoisuutena on ilmava soittotila vanhassa elokuvasalissa. Liike- ja vastaanottotilat on muutettu toimisto- ja asuinkäyttöön. Vuonna 2003 tontille annettiin lupa rakentaa toinenkin talo, kunhan se on samanhenkinen rapattu ja harjakattoinen. Samalla vanha rakennus suojeltiin.


7. Espoon raja
Ensimmäiset säilyneet maininnat Espoon pitäjästä ovat vuodelta 1341. Nimi juontunee ruotsin haapaa tarkoittavasta sanasta asp. Omaksi seurakunnakseen se erotettiin Kirkkonummesta 1458. Sen vakuudeksi oma kivikirkko rakennettiin Espoonjoen varteen 1480-luvulla. Itäraja on ollut ollut liikkuvampi, sillä 1600-luvulla mm. nykyiset Leppävaara ja Otaniemi kuuluivat Helsingin pitäjään. Seuraavalla vuosisadalla ne kuuluivat taas Espooseen niin kuin Konalakin vuosina 1752–77.
Eliel Saarisen Suur-Helsinki-suunnitelmassa 1918 Leppävaaran ja Tapiolan puutarhakaupungit oli liitetty Helsinkiin raideyhteyksin. Aluejako- tai -liitossuunnitelmia tehtiin sen jälkeen joka vuosikymmenellä, kunnes Espoosta tuli kaupunki 1972. Sen väkiluku on kasvanut vuoden 1950 vajaasta 23 000:sta nykyiseen 275 000:een. Kaupunginrajassa on tällä kohtaa oikaisematon mutka, jonka alkuperästä ei ole varmaa tietoa.

Saavumme samalla vanhalle Konalan kylän alueelle.

8. Juhlapöytä
Pyhän Yrjön mukaan nimetty Jyrkinkallio kohoaa 36 metriä merenpinnan yläpuolelle. Sen jyyrkänteen alla on Matti Peltokankaan graniittiveistos Juhlapöytä vuodelta 2000. Sen pintaan on hiottu 12 pyöreää ruokalautasen paikkaa Jeesuksen viimeisen ehtoollisen mukaan. Kokonaisuuteen on myöhemmin lisätty esirippumainen veistos Laskos (2001) ja alttarimainen Rukouskivi (2002). Nämä yhdessä luovat alueelle metsäkirkkomaisen tunnelman. Paikalla onkin järjestetty messuja, rukouksia, ristikulkueita ja muita kirkollisia tilaisuuksia.

Puiston eteläpuolella Joonaksenkujan päässä, metsän siimeksessä on yksi neljästä Alvar Aallon Helsinkiin suunnittelemasta omakotitalosta. Kaksi muuta ovat Kornetintie 18:ssa ja 22:ssa ns. Strömbergin insinöörien taloja ja neljäs hänen oma kotinsa Munkkiniemen Riihitiellä. Lisäksi Pirkkolassa on Aallon piirtämän rintamamiestalon tyyppitalo.

Tietolaatikko: Henrikintie
Entinen Kirkkotie nimettiin Henrikintieksi alueliitoksen yhteydessä 1946. Legendan mukaan kristinuskon toi Suomeen englantilainen piispa Henrik ruotsalaisten ristiretkeläisten kanssa 1155. Vaikka itse piispa Henrikin olemassaolo kuin koko ristiretken toteutus on historiallisesti kyseenalainen, kertoo kansanruno piispa Henrikin saaneen surmansa Köyliönjärven jäällä talonpoika Lallin kirveestä. Tämän vaimo Kerttu olisi sanonut Henrikin ottaneen ruokaa, olutta ja hevoselleen heinää ilman maksua – vaikka toisen tarinan mukaan piispa kyllä maksoi niistä yllin kyllin.

Pyhimykseksi julistetun Henrikin kultti kasvoi keskiajalla Suomessa niin suureksi, että hänestä tuli koko Suomen katolisen kirkon suojeluspyhimys ja Turun tuomiokirkkoa alettiin nimittää Henrikiksi. Kirkossa säilytettiin Pyhän Henrikin pyhäinjäännöksinä pidettyä värttinäluuta ja pääkalloa vuoteen 1924, jonka jälkeen ne ovat olleet vuoroin Helsingissä ja Turussa tutkittavana sekä omistuskiistojen kohteina.

Lähistön kadunnimistöstä löytyvät Henrikin lisäksi kuningas Daavid (Taavi), profeetat Elia ja Joona, evankelista Markus, marttyyri Lauritsa, paavi Sylvester, pyhimykset Yrjänä (Jyrki) ja Knuutti, piispat Daniel (Taneli) ja Hemminki sekä joulutähti, seimi, piispa ja suntio. Espoon puolella Henrikintie jatkuu Sotarovastintienä.

Tietolaatikko: Pitäjänmäen kyläkirkko
Pitäjänmäki kuului vuoteen 1936 saakka Helsingin maaseurakuntaan, jonka kirkko oli pitäjän toisella laidalla kirkonkylässä. Jopa Espoon kirkolle oli helpompi kulkea. Niinpä jo vuonna 1914 päätettiin ryhtyä puuhaamaan omaa kyläkirkkoa. Maailmansodan ja sisällissodan melskeiden jälkeen varainkeruu alkoi 1920 ja kun Diakonissalaitos vuokrasi tontin 10 markalla vuodessa, päästiin rakentamaan.
Kirkonkannatusyhdistyksiä oli kaksi: ruotsin- ja suomenkielinen. Nämä yhteistuumin ostivat hyväkuntoisen mutta purkutuomion saaneen Johanneksen kirkon pappilan Helsingin seurakunnilta Korkeavuorenkadulta. Hanke rahoitettiin vuosikausien vapaaehtoistyöllä, keräyksillä ja lahjoituksilla sekä lainoilla. Talkootyön määrä oli suuri. Arkkitehti Berndt Blom teki suunnitelmat ilmaiseksi. Opetusministeriö luovutti kirkolle neljän markan kilohintaan Tuusulan varuskunnan ortodoksikirkolle kuuluneen kellon, joka oli valettu vuonna 1899 Pietarissa vanhoista kanuunoista ja ammuksista. Kirkko vihittiin käyttöön toisena adventtisunnuntaina 8.12.1929 ja siitä tuli pitäjänmäkeläisille tärkeä paikka.

Kun Huopalahden seurakunta rakensi Pitäjänmäelle seurakuntatalon 1959, pienestä kyläkirkosta päätettiin luopua ja siitä purettiin kellotorni sekä salin sisustus saarnastuoleineen, alttareineen ja patsaineen. Kirkonkelloa lainattiin Karjalohjan seurakunnalle 1970–77. Palauttamisen jälkeen se on ollut rikkinäisenä varastossa. Diakonissalaitos vuokrasi kirkkoa vuosien varrella mm. epilepsiayhdistykselle, Kastorin kiuastehtaaksi ja lopulta venekorjaamoksi, kunnes päätti purkaa sen ja rakentaa tilalle rivitalon. Kaupunki ei kuitenkaan antanut purkulupaa ja niin kirkko tuli myyntiin 1999.

9. Pitskun kulttuurikirkko
Viime vuosituhannen viimeisenä arkipäivänä entisen kyläkirkon ja viereisen Villa Droppenin omistajiksi tuli neljän arkkitehtiperheen muodostama asunto-osakeyhtiö. Laiminlyödyt ja huonokuntoiset rakennukset korjattiin perusteellisesti ja uusi "ensimmäinen perinteinen joulukonsertti" pidettiin joulukuussa 2001. Ikkunassa olleen pienen mainoksen perusteella "kotikonserttiin" tuli 120 henkeä. Seuraavana kesänä purettiin 1970-luvulla rakennettu siipi ja tilalle tehtiin uusvanha kuisti.

Vuonna 2006 kirkko vaihtoi omistajaa. Siitä on kehitetty yhteisöllinen kulttuuritila, jossa pidetään konsertteja, työpajoja, juhlia, kokouksia ja koulutuksia. Yhteistyötä on tehty mm. Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosaston kanssa. Sekä kirkko että Villa Droppen on suojeltu vuonna 2013 asemakaavalla, jossa suojeltiin kaikkiaan 35 eri vuosikymmenien arvokasta rakennusta ja samalla mahdollistettiin harkittu lisärakentaminen ja muodostettiin kolme uutta tonttia.  

kartta.hel.fi/kaavaselostus/ak12067_selostus.pdf

10. Sankarihaudat
Pitäjänmäen suojeluskunta perusti sankarihautausmaan 1940 kiireessä, kun ensimmäiset Talvisodassa kaatuneet pitäjänmäkeläiset vainajat jo odottivat asemalla. Sopiva hiekkainen rinne löytyi Mäkkylän virkatalon mailta. Vasta myöhemmin selvisi, että maanmittarit olivat erehtyneet paikasta 50 metriä Espoon puolelle. Kaikkiaan 20 sankarihautaa hoiti aluksi Svenska bildningens vänner i Sockenbacka -yhdistys, vuodesta 1951 alkaen Helsingin kaupunki. Maapohjan omistaa edelleenkin Suomen valtio. Rappeutumaan päästetty hautausmaa kunnostettiin 1968. Samalla julkistettiin uudet hautakivet ja muistomerkki, jonka suunnitteli konalalainen taiteilijaprofessori Viljo Savikurki. Reliefissä on kaksi sotilasta polviasennossa: toisella talviasu ja lumiviitta, toisella kesäpuku M/36. Reliefin kipsimalli on Pitäjänmäen kirkossa.

11. Diakonissalaitoksen lastenkoti
Suomen historian toiseksi pahimmat katovuodet 1867–68 syöksivät maan hätään ja kurjuuteen. Nälkä ja kulkutaudit levisivät kulovalkean tavoin. Tällöin Aurora Karamzin, entinen keisarinna Aleksandran hovineiti ja rikas hyväntekijä, perusti ulkomaanmatkoillaan näkemiensä mallien mukaisen kahdeksanpaikkaisen kulkutautisairaalan. Pian se laajensi toimintaansa sairaiden ja turvattomien lasten hoitamiseen, mukaan lukien sairaalassa kuolleiden köyhien äitien lapset. Näin syntyi yksi Helsingin ensimmäisistä lastenkodeista.

Tuberkuloosilasten osasto muutti Sörnäisistä Pitäjänmäelle Villa Droppeniin vuonna 1912. Potilaiden määrän kasvaessa hankittiin lähistöltä myös huvilat Tallkulla, Portvillan, Tomtebo sekä Lillstu, jonka paikalle rakennettiin vuonna 1968 suuri lastenkoti. Tomtebon paikalle rakennettiin 2011 kaksi senioritaloa hoivaosastoineen. Portvillan suojeltiin ja entisöitiin ja se on nyt yksityisasuntona. Kyläkirkontiellä toimii vielä Diakonissalaitoksen lasten ja nuorten sekä perhetyön yksiköitä.

Naapurissa Suntionpolku 12:ssa Svenska bildningens vänner -yhdistyksen talossa kokoontui vuosina 1924–44 Pitäjänmäen ruotsinkielinen suojeluskuntaplutoona, joka toimi Haagan suojeluskunnan alaisuudessa.

www.hdl.fi/fi/palvelut/lastensuojelu

www.helsinki.fi/kansalaismuisti/pitajanmaki/sota/suojeluskunta.html


Tietolaatikko: Konalasta Pitäjänmäeksi

Konalan kylästä varhaisin säilynyt maininta on vuodelta 1509. Vuonna 1700 talojen nimet olivat Rosas, Bertas ja Skyttas. Isojaossa Rosas muutti pohjoisemmas erämaahan nykyiseen Konalaan. Bertas ja Skyttas olivat tässä vanhan kylänmäen länsirinteellä (kartassa Täbyn kallio).

1920-luvulla Konala pyöri pitkälti naisten voimin, sillä useilla tiloilla oli pulaa miestyövoimasta ja naiset saivat tehdä raskaatkin työt. Lisäksi nähtiin usein Bertaksen Edith Åberg, Rosaksen Dagmar Holmqvist ja Kaarelan Abramsin Sigrid Sandström ajamassa yhdessä tilojensa tuotteet aamuseitsemäksi Helsingin torille. Skyttaksen viimeinen päärakennus oli 1800-luvulta, purettaessa 1976 se oli vanhin säilynyt Konalan kylän asuinrakennus.

Maaseudun muuttuminen hiljalleen kaupungiksi käynnistyi pian rantaradan avaamisen jälkeen 1903, kun maanomistajat alkoivat lohkoa tiloistaan huvilapalstoja virkamiehille ja muille kaupunkilaisille. Nämä rakensivat aseman lähelle, kyläteiden varsille aluksi kesähuviloita, mutta vähitellen yhä ympärivuotisempaan käyttöön soveltuvia asumuksia. Yhdyskunta kehittyi vapaamuotoisesti ilman asemakaavaa tai muutakaan järjestystä. Uudet asukkaat hankkivat elintarvikkeensa kylän tiloilta ja maksoivat osan palstavuokrastaan taksvärkkinä mm. heinätöissä.

Vapaaehtoinen palokunta perustettiin yhteistuumin 1908. Samana vuonna Helsingin maalaiskunta esitti Konalan ja Talin kylien muodostamista Sockenbackan taajaväkiseksi yhdyskunnaksi. Senaatti hyväksyi anomuksen 4.11.1908, jolloin voidaan katsoa nykyisen Pitäjänmäen saaneen alkunsa.

Yhdyskunnan oli nyt tarkoitus valita oma valtuusto, jotka olisivat sitten valmistellut ja päättänyt rakennus-, terveydenhoito- ja palosäännöt jne. sekä kerännyt yhdyskunnan asukkailta 1 %:n tuloveroa kulujen kattamiseksi. Näin ei tapahtunut, mutta pitäjänmäkeläiset toimivat sen sijaan aktiivisesti Helsingin maalaiskunnan valtuustossa ja eri lautakunnissa.

Huvilayhdyskunnan valtuusto saatiin valittua vasta 1937 maalaiskunnan puututtua asiaan. Siihen asetettiin 13 jäsentä, jotka tiettävästi kokoontuivat vain kerran. He eivät päättäneet mitään eikä kokouksen pöytäkirjaakaan ole löydetty. Myöskään Pitäjänmäen taajaväkisen yhdyskunnan lakkauttamisesta ei ilmeisesti ole olemassa päätöstä. Vanhasta huvilamiljööstä on jäljellä sirpaleita erityisesti Kyläkirkontien ja Jännetien vaiheilla.

Vuonna 1944 valtioneuvosto päätti toteuttaa ns. Helsingin suuren alueliitoksen. Vuoden 1946 alusta liitettiin Helsingin kaupunkiin kaksi kolmasosaa maalaiskunnasta, nykyisestä Vantaasta, mukaanlukien molemmat radanvarsikeskukset Malmin ja Pitäjänmäen, kokonaisuudessaan Huopalahden, Oulunkylän ja Kulosaaren kunnat sekä vielä Haagan kauppalan. Näin Pitäjänmäestä tuli Helsingin 46. kaupunginosa.

Tietolaatikko: Taajaväkiset yhdyskunnat
Uusien yhdyskuntien syntyminen vanhojen maalaiskuntien alueelle suurten kaupunkien liepeille synnytti kysymyksen esikaupunkien hallinnosta. Sitä pohdittiin vuoden 1894 säätyvaltiopäivillä ja vuonna 1898 annettiin keisarillinen asetus "taajaväkisten yhdyskuntien" palo-, rakennus-, terveys- ym. olojen järjestämisestä. Kunnat olivat kuitenkin vastahakoisia kustantamaan yhdyskuntien kehittämistä ja toisaalta niiden asukkaat vastustivat verorasituksen kasvamista. Ensimmäisenä Rovaniemellä alettiin 1901 valmistella kirkonkylälle järjestys- ja rakennusohjesääntöä. 1903 ryhdyttiin Helsingin pitäjässä laatimaan terveydenhoitojärjestystä Pasilan, Haagan ja Oulunkylän huvilayhdyskuntia varten ja 1905 annettiin vastaavia määräyksiä Turun ympäristössä.

Enimmillään Suomessa oli 1930-luvun alussa yli 30 taajaväkistä yhdyskuntaa. Sen jälkeen niiden merkitys väheni uuden asemakaavalain velvoittaessa kunnat joka tapauksessa hoitamaan asutuskeskustensa suunnittelua. Osa yhdyskunnista liitettiin naapurikuntiin, osa jatkoi itsenäisinä kuntina tai kauppaloina. Viimeiset toiminnassa olleet taajaväkiset yhdyskunnat lakkautettiin valtioneuvoston päätöksellä 1956. Viimeistään kunnallislain 1977 mukaan oli olemassa vain kaupunkeja ja kuntia.

12. Seitsemän veljeksen talot
Pitäjänmäen vanhin vuokratalokokonaisuus. Apteekkien eläkekassan 1960-luvulla rakennuttamia vuokrataloja. Rakennuksille on annettu nimet Seitsemän veljesten mukaisesti sen sijaan, että talot olisi nimetty aakkosten alkupään kirjaimilla. Vuonna 1995 asemakaavaa muutettiin niin, että tontille sai rakentaa kolme uutta taloa. Vanhoista vuokralaiset muuttivat aina uuteen talo kerrallaan ja tyhjäksi jäänyt peruskorjattiin. Sato osti valtaosan kiinteistöistä 2007.

Rikhard Nymanin tie nimettiin 1949 pitäjänmäkeläisen rakennusurakoitsija ja huvilanomistaja Rikhard Nymanin mukaan. Tämä oli raittiusintoilija sekä eläinsuojeluyhdistyksen ja vapaapalokunnan aktiivi, taajaväkisen yhdyskunnan puuhamiehiä sekä Pitäjänmäen kouluhankkeiden keskeisiä tukijoita.

13. Kehä I
Valmistui 1980, pituus 24,2 km Keilaniemestä Itäkeskukseen. Kehätietä rakennettiin osissa 1960-luvun alusta alkaen. Viimeisenä valmistui osuus Turuntieltä Vihdintielle 1980 jakaen historiallisen Konalan kylän lopullisesti kahtia. Konalantien silta oli tehty jo hyvissä ajoin ja se odottikin tyhjän päällä yli 10 vuotta. Kehä I:n alle jäi mm. osa Reimarlan yksityistä siirtolapuutarhaa sekä Mätäjokeen laskeva Reimarlanoja, joka nyt muodostaa kosteikon tievallin eteläpuolelle

Kehä I yhdistää Helsingin pääsisääntuloväylät toisiinsa palvellen ennen kaikkea seudun sisäistä liikennettä. Vain muutama prosentti ajoneuvoista on peräisin kauempaa. Se on Suomen vilkkain tie: arkisin Pitäjänmäen kohdalla yli 60 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Määrän ennakoidaan nousevan lähes 80 000:en vuoteen 2020 mennessä. Kehä I onkin pääkaupunkiseudun työmatkaliikenteen pahin pullonkaula ja toisaalta meluntorjunta sen varsilla on puutteellista. Väylän kehittämiseksi onkin suunniteltu 10 eri hanketta Helsingissä ja Espoossa. Pitäjänmäen kohdan lisäkaistat ja meluesteet sekä Vihdintien liittymän rampit tulivat työn alle 2016 ja valmistuvat vuonna 2018.

www.liikennevirasto.fi/documents/20473/173894/Keha1_infograafi+_flyer_vers9+%283%29.pdf/cea96630-f9e8-4b08-a9f9-9d2fbfad5c2d

 

14. Stamboet
Valkoinen funkistalo Stamboet III valmistui 1932. Talossa on yksi Suomen ensimmäisiä tasakattoja. Sen suunnitteli arkkitehti Selim A. Lindqvist, joka perheineen asui naapuritontilla. Rakennus on suojeltu.

Lindqvist osti vuonna 1908 Munkkinemen kartanolta tontin, jolle antoi nimen Stamboet. Sillä oli vanha pitäjänräätälin asunto, joka korjattuna ja laajennettuna sai nimen Stamboet II. Puutarhassa oli marjapensaiden ja hedelmäpuiden lisäksi lampi, johon istutettiin ruutanoita. Mansikoita riitti myytäväksi saakka. Lindqvisteillä oli myös ankkoja, kanoja, kalkkuna ja sika. Silti ruoasta tuli puutetta, kun Selimistä 1912 tuli veljensä kuoleman jälkeen tämän viiden lapsen holhooja. Hän osti näitä varten Pitäjänmäeltä Villa Schweitzin ja palkkasi sinne lastenhoitajan. Koko katras lähetettiin Konalan pohjoispuolisiin metsiin etsimään kaarnaa, jota sitten lisättiin leipäjauhoihin. Kotinsa viereen Lindqvist rakennutti 1921 Villa Åldersron, jossa asui loppuelämänsä. Stamboet II oli vuokralla kunnes paloi 1929. Villa Åldersro purettiin 1980-luvulla.

Selim ja Emmy Lindqvist osallistuivat aktiivisesti Pitäjänmäen elämään. He vaikuttivat merkittävästi ensimmäisten koulujen rakentamiseen, vaikka omat lapset olivatkin koulussa Helsingissä. Selim kuului Pitäjänmäen puhelinosakeyhtiön ja sähköyhtiön johtokuntiin sekä kutsuttiin maalaiskunnan kunnallislautakuntaan (nyk. Vantaan kaupunginhallitus) vuosina 1919–26. Emmy puolestaan valittiin Svenska småskolans vänner -yhdistyksen johtokuntaan ja sittemmin maalaiskunnan kansansivistyslautakuntaan (nyk. koululautakunta) vuosiksi 1919–37.

 

Tietolaatikko: Selim A. Lindqvist (1867–1939)

Lahjakas ja tuottelias arkkitehti Selim A. Lindqvist syntyi Helsingissä 15-lapsisen perheen seitsemäntenä. Hän opiskeli Polyteknillisessä opistossa, valmistui 1888 ja teki pitkän opintomatkan Eurooppaan 1893–94. Matka päättyi Berliiniin, jossa Lindqvist työskenteli piirtäen mm. kaksi kirkkoa. Venäjälle Nižni Novgorodiin Lindqvist suunnitteli kansainvälisen hotellin maailmannäyttelyvieraita varten. Siellä hän tapasi ensi kertaa ruotsalaisen Emmy Keenin. Pariskunta tapasi uudelleen Suomessa ja avioitui 1901. He saivat neljä lasta.

Jo opiskeluaikanaan Lindqvist suunnitteli Vuorimiehenkatu 4:n kuuluisan "Silitysrauta"-talon, jonka ylimmän kerroksen ateljeehuoneistossa myöhemmin itsekin asui perheineen. Lindqvistin tunnetuimpia töitä ovat Eiran jugend-villat Johanna ja Ensi sekä useat keskustan liiketalot, mm. Aleksanterinkatu 13, sekä Suvilahden voimalaitos ja Vallilan ja Töölön raitiovaunuhallit. Kaikkiaan hän suunnitteli yksinomaan Helsinkiin yli 100 rakennusta.

Selim A. Lindqvist kävi urallaan läpi kaikki tyylikaudet uusrenessanssista funkikseen soveltaen samalla usein ensimmäisenä uusia teknisiä keksintöjä kuten betonilaattarakennetta tai kerrostalon roskakuilua. Lindqvistin viimeiseksi työksi jäi Stamboet III. Sen jälkeen luomisvoima ehtyi. Tultuaan mielestään asiakkaidensa huijaamaksi ja kärsittyään taloudellisesti rahan arvon romahtaessa lama-aikana Lindqvist sulkeutui itseensä ja joutui välillä sairaalahoitoonkin masennuksen vuoksi. Lopulta hän eristäytyi muulta maailmalta talonsa kellariin omien piirustustensa sinikopioiden keskelle ja kuoli 1939.

www.helsinki.fi/kansalaismuisti/pitajanmaki/muut/selim_a_lindqvist.html

 

15. Kansakoulut

Selim A. Lindqvist suunnitteli vuonna 1914 ruotsinkielisen yläkansakoulun Isabella Ramsayn lahjoittamalle tontille sekä toimi rakennuskomitean puheenjohtajana. Lindqvist teki myös vaihtoehtoisen suunnitelman jugend-tyyliin torneineen ja koristeineen, mutta klassismia edustava versio toteutettiin.

Suuri kaksikerroksinen puurakennus vihittiin käyttöön 1921 arvovaltaisten kutsuvieraiden läsnäollessa. Oppilaita oli alussa 50, kun nykyään yhteensä 24 ala-asteen luokilla 1–4. Viereen valmistui 1926 kaksikerroksinen tiilirakennus, jossa toimi suomenkielinen kansakoulu vuoteen 1955. Tässä toimii nyt ruotsinkielinen päiväkoti Sockenstugan. Molemmat rakennukset on visusti suojeltu.

Pitäjänmäen ensimmäinen kunnallinen kirjasto aloitti ruotsinkielisen kansakoulun yhteydessä vuonna 1930. Molemmilla kouluilla oli sitä ennen ollut oma käsikirjastonsa, joihin kyläläiset olivat lahjoittaneet omia kirjojaan.

Tietolaatikko: Pitäjänmäen lasten varhainen koulutie

On arveltu, että pitäjän lapsille järjestivät alkeisopetusta jo virolaiset Paadisten luostariveljet 1300-luvun loppupuolella. Vuodelta 1771 on säilynyt merkintä, että Bertaksen talollisten pojat Martinus Fallström ja Mathias Johanis Bergstedt olivat Helsingin triviaalikoulun oppilaita. Triviaalikoulua käytiin keskimäärin neljä vuotta. Oppiaineina olivat kristinusko, laskento, ruotsi ja latina. 1800-luvulla käytiin jo laajalti kyläkoulussa pitäjän kirkolla ja vuosisadan puolivälissä kirkon järjestämät kiertokoulut toimivat useilla kylillä, mm. Konalassa ja Talissa. Lukutaitoa opetti oman työnsä ohessa mm. räätälimestari Lagercrantz Nurmijärventien varressa.

Ajatus oman koulun saamisesta kylälle heräsi Konalassa ja Talissa 1908. Perustettiin yhdistys Svenska småskolans vänner i Sockenbacka, myöhemmin nimeltään Svenska bildningens vänner (SBV). Rahaa hankittiin järjestämällä mm. iltamat. Koulu aloitti jo 1910 toimien kylän eri taloissa. Bertaksen Karl Holmqvist myi yhdistykselle sopivan tontin nykyisestä Suntionpolku 12:sta ja huutokaupasta hankittiin Helsingin venäläisen tyttökoulun purettava pikkukoulu. Materiaali kuljetettiin junalla Pitäjänmäelle ja koottiin Selim A. Lindqvistin piirustusten mukaan. Hän myös osallistui henkilökohtaisesti hankkeen rahoittamiseen. Pitäjä otti kansakoulutoimen kustannukset hoidettavakseen 1912.

Kasvava suomenkielinen väestö toivoi omakielistä opetusta paikkakunnalle, sillä lähin suomenkielinen koulu oli Huopalahdessa. Erinäisten vaiheiden jälkeen vuonna 1922 perustettiin Pitäjänmäen kansakoulun ystävät. Se vuokrasi Bergkullan huvilan, johon mahtui 40 oppilasta. Koulu aloitti syksyllä 1923 opettajinaan Aino Suhonen ja Lempi Ahtio. Jo saman lukuvuoden lopussa oppilaita olikin 82.

16. Kolossit
Valmistuivat 1974, suunnittelija Olli Kuusi. Pitäjänmäen korkeimmat asuinrakennukset ovat nämä eläkevakuutusyhtiön rakennuttamat kolme 10-kerroksista vuokrataloa. Kun taloissa on yhteensä 153 asuntoa pinta-alaltaan 55–96 m2, asukkaita on helposti saman verran kuin pienessä kylässä. Niinpä tehtiin jo alun perin samaan yhteyteen kadun varteen myymälätila. Se on nyttemmin purettu ja vuonna 2014 paikalle valmistui uusi talo, jossa katutasossa liiketilaa. Tornitalojen ylimmissä kerroksissa on saunaosastot. Julkisivukorjaus tehtiin 1998, sen jälkeen on korjattu sisätilat, katot ja parvekkeet. Kokkokalliontien varressa taloyhtiön piha-alueella pihalla kasvaa yli 100-vuotias tammi. Ennen talojen rakentamista paikalla oli kaivo, josta lähialueen väki haki vetensä.

17. Kokkokallio
Pitäjänmäen korkein maastonkohta kohoaa 42 metriä merenpinnan yläpuolelle tarjoten komeat näköalat. Maisemassa erottuvat mm. Keilaniemen Raadenhammas etelässä ja Malminkartanonhuippu pohjoisessa. Kalliolla on ensimmäisen maailmansodan aikaisen Helsingin maa- ja merilinnoituksen tukikohtaan XXXV kuuluvia yhdys- ja taisteluhautoja, tulipesäkkeitä ja suojahuoneita. Tukikohta on ollut taka-asema varmistamassa tärkeää risteysaluetta varsinaisen etulinjan sijaitessa Konalassa tasalla. Osa kaivannoista on kunnostettu ja niiden yli on rakennettu siltoja. Kallion sisällä on myös tykkipatterin ammusvarastona käytetty suuri luola. Linnoitus on rauhoitettu muinaismuisto.

Kokkokallion uudenmalliset kupuvalaisimet suuntaavat valon alaspäin, jolloin yötaivaalle ei karkaa valosaastetta. Jatkosodan aikana kallion päällä oli ilmatorjunnan valoheitinpatteri, jolla etsittiin sulkutulesta läpi päässeitä viholliskoneita Patterinmäen tykkien ja yöhävittäjien maaleiksi. Kalliolle tuli myös palopommeja. Perimätieto kertoo, että joskus niistä levisi palamattomia osia eri suuntiin. Pojat sitten kasasivat niitä ja pihkan avulla kasa saatiin syttymään. Eräänkin asianosaisen kertoman mukaan siitä syntyi hirveä kuumuus.

Yhteinen tietolaatikko: Helsingin maa- ja merilinnoitus

Venäjä menetti Japanin-sodassa 1904–05 koko laivastonsa ja pääkaupunki Pietari jäi ilman suojaa. Niinpä keisari Nikolai II päätti rakennuttaa laajan linnoitusjärjestelmän aina Ahvenenmaata ja Hiidenmaata myöten. Pääpuolustuslinja oli Porkkalan–Tallinnan tasalla. Maailmansodan puhjettua Euroopassa 1914 alettiin linnoittaa myös maalla, Ranskan ja Yhdysvaltojen rahalainan turvin.

Helsingin maalinnoituksen tarkoituksena oli Viaporin ja Kruunuvuorenselän sotasataman selustan suojaaminen. Varustukset ulottuvat yhtenäisenä kaarena Vuosaaresta Westendiin. Ne suunniteltiin aikansa uusimpien linnoitusoppien mukaan. Monin paikoin käytettiin materiaalina teräsbetonia, joka oli sekin uutta. Joukkojen ja raskaan tykistön siirtämistä varten tehtiin tykkitiet, jotka ovat monin paikoin edelleen jäljellä käyttökelpoisina.

Linnoitustöissä oli Helsingin seudulla enimmillään 15 000 henkeä: pääkaupunkiseudun asukkaita viiden markan päiväpalkalla sekä venäläisten Kaukoidästä tuomia maaorjia ja sotavankeja: mongoleja, tataareja, kirgiisejä ym., joita kutsuttiin yleisesti "kiinalaisiksi". Itse keisari tarkasti töiden etenemisen vierailullaan 1915. Koko maassa linnoitustöissä oli loppuvaiheessa yli 100 000 henkeä. Kun työt loppuivat vallankumouksiin 1917, nämä jäivät työttömiksi.

Linnoitustöitä varten tarvittiin runsaasti puutavaraa. Metsätöissä oli venäläisten tänne tuomia kiinalaisia hunghuuseja. Puutavaran kuljettamiseksi rakennettiin useita kapearaiteisia rautateitä, joista yksi kulki Laajalahden laiturista Munkkiniemestä Pitäjänmäen aseman kautta peltojen yli ja metsien halki pohjoiseen Hämeenkylään saakka. Konalan historiikissa kerrotaan, kuinka Pitäjänmäen lapset käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja ajoivat salaa tukkivaunuilla sauvomalla niihin vauhtia. Työmaan kalmukit jahtasivat heitä sitten pitkin metsiä, mutteivät saaneet kiinni, koska lapset tunsivat ne kuin omat taskunsa. Munkkiniemen kansakoulussa kulkevat puolestaan nappasivat käyttöönsä vaunuja koulumatkaa nopeuttaakseen. Rata purettiin 1919 ja kiskot lähetettiin Loviisaan ja Outokumpuun, kaksi pientä veturia Outokumpuun.

Maalinnoituksella taisteltiin ainoan kerran 11–13.4.1918 Suomen sisällissodan aikana, kun Hangossa maihin nousseet saksalaiset etenivät punaisten hallussa olleeseen Helsinkiin lännestä ja pohjoisesta. Sodan jälkeen linnoituslaitteet jäivät rappeutumaan. Joitakin luolia kunnostettiin puolustusvoimien käyttöön seuraavassa sodassa, osa on edelleen varastoina ja väestönsuojina.

www.novision.fi/viapori/vyohyke.htm (Maalinnoitus)

www.novision.fi/viapori/rannikkokartta.htm (Merilinnoitus)

esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2013/12/punapartojenko-tykkitiet-helsingin.html (Tietoa hunghuuseista)


18. Reimarlan siirtolapuutarha
Kokkokallion pohjoispuolelle Bertaksen tilan maille perustivat tilan perijät siirtolapuutarhan vuonna 1951. Rakennusliike Otto Karme Oy hankki 129 mökkiä ja vuokrasi palstat vuoden 1983 loppuun ulottuvilla sopimuksilla. Puutarhassa asuttiin sääntöjen vastaisesti talvellakin ja asiaan liittyi monenlaista kelpottelua, jota setvittiin hovioikeutta ja eduskunnan oikeusasiamiestä myöten. Lopulta viimeiset mökit jyrättiin ja mullatkin vietiin pois. Rakennusliike Karme suunnitteli sitten kerrostalojen rakentamista alueelle 1 400 asukkaalle. Kun niiden syöttöliikenne suunniteltiin vanhan omakotialueen läpi, niin asukkaat pistivät töpinäksi ja suunnitelmat torpattiin. Yritys poistui kuvasta konkurssin kautta ja paikalla on nyt Päiväläisenpuisto.

www.helsinki.fi/kansalaismuisti/pitajanmaki/muut/reimarlansiirtolapuutarha.htm

19. Hyvin säilynyt huvilakokonaisuus
Palaamme Talin kylän alueelle. Siihen kuuluivat Lassaksen, Martaksen ja Reimarsin perintötilat sekä Talin kartano. Osa Reimarsin tilasta oli kuulunut Helsingin kaupungille jo vuodesta 1650 alkaen ja vuonna 1870 kaupunki hankki omistukseensa loputkin tilasta osana tietoista maanhankintaa tulevan kasvun mahdollistamiseksi. Vuonna 1930 kaupungin omistukseen siirtyivät myös viereiset Martaksen ja Lassaksen tilat, joista oli jo aiemmin lohkottu yksittäisiä huvilapalstoja.

Kun Pitäjänmäen taajaväkisessä huvilayhdyskunnassa ei saatu aikaan rakennusjärjestystä, laati Helsingin kaupunki omistamilleen maille itse tonttijakosuunnitelman ja rakennusjärjestyksen vuonna 1920. Keskustien eli nykyisen Jännetien ja sen poikkikatujen varrella on edelleen nähtävissä edustava huvilamiljöö. Suojelu- ja täydennysrakennuskaavaa ei kuitenkaan ole toistaiseksi tehty. Perimätiedon mukaan osa taloista on entisiä pietarilaisen hienoston Terijoelle rakentamia huviloita, jotka jäivät kylmiksi rajan sulkeuduttua 1917, purettiin ja siirrettiin muualle Suomeen.

VPK teki palokaivon Puistotien (nyk. Viinentie) kulmaan 1930-luvulla.

20. Muinaismäki
Jääkauden lommolle painaman maankuoren oietessa hiekkaranta paljastui Litorina-merestä noin 5 000 vuotta sitten. Baltiasta saapui kampakeraamisen kulttuurin hylkeenpyytäjiä, jotka rakensivat pysyviä asuinsijoja ja hautasivat kuolleitaan. Nyt 24 metriä merenpinnan yläpuolelle nousseelta rannalta on kartoitettu muinaisjäännöksiä vuonna 1962, mutta vasta 1999 alkoivat arkeologiset kaivaukset ruotsinkielisen työväenopiston kurssilla. Niihin saivat osallistua kaikki halukkaat vapaaehtoiset tutkijoiden ohjauksessa. Tällöin löydettiin nuolenkärkiä, meripihkaisia nappeja ja riipuksia sekä tulisijoja. Kalliokumpareen laella lienee ollut hautapaikka. Viereisen leikkipuisto Nuolen lapset olivat kylläkin jo kauan tienneet, että hiekkainen rinne kätkee aarteita. Rantahiekan edessä on myös erityisen hieno silokallio, johon mannerjää on hionut pehmeät muodot.

21. Vapaaehtoinen palokunta
Ruotsinkielinen Sockenbacka FBK perustettiin 1908 suuren innostuksen vallassa: Heti alkuun mukaan ilmoittautui 50 henkeä. Tähän vaikutti erityisesti Juslinin kaupan palo vuonna 1906. Ensimmäinen päällikkö oli myös perustamiseen vaikuttanut Otto Westphal.

Kalusto sijoitettiin ensin kaupan varastoon, kunnes 1918 palokunta hankki tontin Turuntien varresta heti Espoon puolelta ja rakensi sinne palokunnantalon, kalustovajan sekä tanssilavan, jonka avulla hankittiin varoja toimintaan. Ensimmäinen moottoriruisku saatiin 1920 ja vanhasta kuorma-autosta kunnostettiin talkoilla ensimmäinen paloauto 1927. Vasta 1929 aloitti Helsingin maalaiskunta vapaaehtoisten palokuntien tukemisen varaamalla 7 500 markkaa palosuojelutyöhön ja VPK-yhdistysten avustuksiin. Toiminnan edelleen vilkastuessa perustettiin Leppävaaraan ja Kaarelaan omat sammutuskomppaniat, joista myöhemmin kehittyi itsenäiset VPK:t.

Sota-aikana pidettiin ympärivuorokautista pommi- ja desanttipäivystystä. Ambulanssipalvelulla oli sodan jälkeen parhaimmillaan jopa 400 lähtöä vuodessa. 1947 saatiin käyttöön puhelinhälytysjärjestelmä. 1960-luvulla toiminta hieman hiipui, mutta elpyi 80-luvulla uusien jäsenten myötä. Viime vuosien vakavin sammutustehtävä on ollut Hartwallin Konalan tehdasalueen suurpalo vuonna 1992.

Uusi paloasema rakennettiin talkoilla ja otettiin käyttöön palokunnan 90-vuotisjuhlassa 1998. Helsingin pelastuslaitoksen sopimuspalokuntana Pitäjänmäen VPK pitää iltaisin ja öisin vapaaehtoisvoimin yllä 30 minuutin lähtövalmiutta ympäri vuoden vahvuudella 1+5 miestä. Pääkalustona sillä on Sisu-merkkinen sammutusauto tunnuksella HE 341.

www.kolumbus.fi/pitajanmaen.vpk/

22. Koulukeskus
Vanhin osa valmistui Pitäjänmäen kansakouluksi 1954, suunnittelija Aarne Hakanen. Ajanmukainen rakennus edusti suurta kehitysaskelta Pitäjänmäen kouluoloissa peräti 19 luokkahuoneellaan. Laajennus valmistui 1991 sisältäen yläasteen sekä nuorisotalon ja kirjaston tilat.

Nykyisessä Pitäjänmäen peruskoulussa on 420 oppilasta. Seitsemänneltä luokalta voi hakeutua tanssi, liike ja ilmaisu -painotukseen. Koulussa on kuulovammaisten erityisluokkia ja alueellisia erityisluokkia. Koulu toimii kuulovammaisten koulunkäynnin kysymysten osaamiskeskuksena. Sibelius-Akatemian musiikinopettajaopiskelijat harjoittelevat Pitäjänmäen koulussa.

Pyöreässä sisääntuloaulassa on Irma Laukkasen teräsverkkoteos Jatkuvuus vuodelta 1994 ja kirjastossa Markku Rantalan isokokoinen seinämaalaus Jokaisella on valinnan aika vuodelta 1993. Kirjasto oltiin vähällä lakkauttaa vuonna 2009, mutta se pelastettiin mm. Pitäjänmäki-seuran kannanoton seurauksena.

Pitäjänmäen urheilukentän rakensi 1936 talkoilla Pitäjänmäen urheilu- ja voimisteluseura Tarmo. Seura perustettiin 1925 vaatimattomissa oloissa. Juoksumatkoja harjoiteltiin aluksi kylätien pätkällä ja sisälajeja työväentalon salissa. Talvella salissa oli niin kylmä, että voimisteluilloissa piti pitää lapaset kädessä, muusta vaatetuksesta puhumattakaan. Oman urheilukentän saaminen paransikin seuran mahdollisuuksia oleellisesti. Jalkapallo ja jääkiekko ovat pisimpään ohjelmassa olleita lajeja, nyt vahvoja niiden rinnalla suunnistus ja jumppa. Suosittu nuorisoleiri on järjestetty kesäisin yhtäjaksoisesti vuodesta 1958. Urheilukenttä peruskorjattiin täysin vuonna 2011 -- vain pukusuoja jäi entiselleen. Tarmo hoitaa kentän huoltoa ja päivystystä edelleen kaupungin ostopalveluna.

Helsingin kaupunki muutti perinteisen Urheilutien Turkismiehentieksi vuonna 1955. 

www.hel.fi/www/peruskoulut/fi/koulut/pitajanmaen-peruskoulu

www.yle.fi/uutiset/3-5527371

www.adressit.com/pitskunkirjasto

www.helsinki.fi/kansalaismuisti/pitajanmaki/muut/tarmo.html

www.pita.fi

23. Villa Lidén
Vuonna 1926 ostivat ahvenanmaalainen diplomi-insinööri Edvin Persson ja hänen vaimonsa Ellida 2590 m2:n maa-alan Talin kartanolta. Tontin korkeimmalle kohdalle rakennettiin hirsirunkoinen ja lautavuorattu, mansardikattoinen asuinrakennus, joka sai nimen Villa Lidén. Eteläpuolelle tontin alaosaan perustettiin puutarha, jota varten tuotettiin kymmeniä hevoskuormia multaa Strömbergin tehtaan rakennustyömailta. Puutarhassa oli omena- ja päärynäpuita, marjapensaita sekä suuri kasvihuone, jossa kasvoi mm. viiniköynnös ja persikkapuu. Perssonit asuivat Villa Lidénissä vuoteen 1957.

Sittemmin tontti on jaettu kahtia ja alemmalle puoliskolle rakennettu tiilinen paritalo. Villa Lidén on asemakaavalla suojeltu. Tontin korkeimmalla kohdalla on toinen rakennuspaikka aivan vapaana.


24. Tyhjä tontti
Väri- ja rautakauppa Nordströmin talo vuodelta 1938 purettiin 2005. Vuoden 1975 asemakaavan mukaan tontille olisi saanut rakentaa 3-kerroksisen asuinkerrostalon, joka jatkuisi kahden naapuritontinkin halki, joilla on edelleen pystyssä 1940-luvun funkista edustavat pienet kerrostalot. Uusi asemakaava on parhaillaan käsittelyssä, vanhojen talojen suojelu ja samalla Pitäjänmäentien varteen saisi rakentaa kaksi uutta nelikerroksista harjakattoista taloa sekä Turkismiehentien puolelle viisikerroksisen. 

Käytännöllisenä yksityiskohtana kadun toisella puolella näkyy asemapäällikön ulkohuone, jonka takaseinässä on todellakin ns. sontaluukku.

www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkisuunnittelulautakunta/Suomi/Esitys/2016/Ksv_2016-03-15_Kslk_9_El/426B3C3B-6436-4977-8AB0-A391C50A49C5/Liite.pdf

25. Kirkko
Vihittiin käyttöön seurakuntatalona 1959, suunnittelijat Olli ja Eija Saijonmaa. Peruskorjattu 2005–06, suunnittelijoina Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen. Punatiilinen rakennus on sisältä valkoinen ja ilmava. Varsinaista alttaritaulua ei ole, vaan alttarin yläpuolella on suuri risti, jonka ikkunasta siivilöityvä luonnonvalo valaisee. Kirkkosaliin mahtuu 290 henkeä ja kahteen seurakuntasaliin yhteensä 170. Lisäksi on kerhotilat sekä työ- ja neuvotteluhuoneet.

Pitäjänmäen seurakunta itsenäistyi Huopalahdesta 1966, jolloin seurakuntatalo vihittiin kirkoksi. Jäseniä on tätä nykyä noin 10 000. Ystävyysseurakuntana on Budapestin Pestszentlörincin luterilainen seurakunta Unkarissa vuodesta 1988.
www.helsinginseurakunnat.fi/seurakunnat/pitajanmaki.html

26. Vanhat liiketalot
Turuntien, Nurmijärventien ja rantaradan risteysalueella kukoisti vilkas liikekeskittymä, kunnes ohikulkuliikenne siirtyi Tarvontielle 1960-luvulla. Pitäjänmäentie eli Turuntie oli päällystetty jo 1930-luvulla modernisti betonilaatoilla Ruskeasuolta Espooseen.

Numero 15:n talo valmistui 1957, suunnittelija Esko Suhonen. Talossa toimi vuosikymmenet Työväen Säästöpankki, myöhemmin STS-pankki. Se ajautui vaikeuksiin 1990-luvun alun pankkikriisissä ja myytiin Kansallis-Osake-Pankille, joka on nyt osa Nordeaa. Vieressä oli legendaarinen ruokapaikka Patteribaari, jonka Martta ja Veikko Röysky perustivat 1957. Usein asiakkaina nähtiin mm. Arinatien Finnvoxilla levyttäviä rokkareita. Tuomo Röysky jatkoi baarin toimintaa aina vuoteen 2006.

Numero 17:ssä on kauppaneuvos Arthur Nymanin 1934 rakennuttama Pitäjänmäen ensimmäinen varsinainen kerrostalo. Se on hirsirunkoinen ja luonnonkiville perustettu, rapattu kolmikerroksinen asuinrakennus, nykyään yksityinen asunto-osakeyhtiö. Yhdeksässä huoneistossa on jäljellä toimiva kakluuni. Pihalla oli ulkohuone ja halkovarasto, asunnoissa puuhellat vielä 1960-luvulla. Hirret ovat peräisin Eerikinkadulta, jossa Nymanin kauppahuone aloitti. Parhaimmillaan Nymanilla oli useita seka- ja siirtomaatavaraliikkeitä Helsingissä. Kauppaneuvos omisti 1926 alkaen Linnaisten kartanon Hämeenkylässä. Pitäjänmäelläkin hänellä oli sekatavarakauppa omassa talossaan. Siinä toimivat 1940-luvun lopulla myös suutari, kaksi kangaskauppaa, lihakauppa ja maitokauppa. Nymanin liike lopetti 1967. Yli 30 vuotta talossa toimi legendaarinen Mikon kiska, lopetti 2007. Nykyisistä liikkeistä pisimpään, vuodesta 1980 alkaen on toiminut Leila Landenin parturi-kampaamo, nyt nimeltään Pitskun Hius.

Numero 19:n talo valmistui 1955 Pohjoismaiden Yhdyspankin konttoriksi ja työsuhdeasunnoiksi, suunnittelijat Märta Blomstedt ja Matti Lampén. Yhdyspankkikin päätyi myöhemmin osaksi Nordeaa. Talo on nykyisin yksityinen asunto-osakeyhtiö.

Pitäjänmäki Facebookissa

Pitäjänmäki ilmakuvina 1932-2012

Pitajanmaki kartta

Liikkeitä ja palveluita

 

Talin siirtolapuutarha

 

tarmo

 

ristikko

 

vpk

 

ottila

 

Pit. elakkeens

 

mll konala

 

lions pit

 


kulttuurikirkko stamp 40x40 small

 

kauneusmestarit


hiusmestarit

 

Konalan martat

 

logo lansihelsingin omak