Koti Blogi

Järjestä kevätsiivoustalkoot kaupunginosassasi!

0
Kuvituskuva: Helsingin kaupunki
Kuvituskuva: Helsingin kaupunki

Häiritseekö lähiympäristön roskaisuus? Haluaisitko toimia puistojen ja luonnon hyväksi? Kaupunkilaisilla on mahdollisuus osallistua erilaisiin talkoisiin yleisillä viheralueilla, mm. siivousta, istuttamista, kitkemistä, kunnostusta – vuodenajan ja tarpeen mukaan. Näin voit olla mukana huolehtimassa lähiympäristöstäsi ja lisäämässä viihtyisyyttä.

Kevätsiivoustalkoot

Helsingissä keväisiä siivoustalkoita on järjestetty vuodesta 1984. Kaikki innokkaat kaupunkilaiset voivat järjestää omatoimisia talkoita haluamallaan alueella. Siivouskohteena ovat kaupungin yleiset viheralueet, metsät, rannat, tien pientareet ja puistot. Nykyään ei enää ole tiettyä ajankohtaa, jolloin siivoustakoita voi järjestää, vaan niitä voi järjestää lumettomana aikana ympäri vuoden.

Talkoojärjestäjä ilmoittaa talkoopaikan ja ajankohdan ja saa käyttöönsä roskapihdit ja jätesäkkejä. Myös muita työvälineitä voi mahdollisuuksien mukaan saada lainaan. Välineet toimittaa alueellinen viherurakoitsija. Ilmoittautuessaan talkoojärjestäjä saa alueellisen yhdyshenkilön yhteystiedot ja voi tarvittaessa vielä sopia talkoiden yksityiskohdista. Ilmoittautuminen tulee tehdä viimeistään viikkoa ennen talkoita.

Talkoot ilmoitetaan sähköisesti netissä osoitteessa puistotalkoot.hel.fi. Talkoot voi edelleen ilmoittaa myös puhelimitse kaupunkiympäristön asiakaspalveluun, puh. 09 310 22111. Tarkemmat ohjeet talkoisiin.

Tästä linkistä löytyy tulostettava talkoojuliste (johon voi täyttää ajankohdan ym.)

Vastaa kyselyyn Helsingin katujen talvikunnossapidosta ma 18.3. mennessä!

0
Kaupunki on tänä talvena pyrkinyt helpottamaan jalankulkua rajoittamalla kadunvarsipysäköintiä yli sadalla asuinkaduilla. Näin auraus- ja hiekoituskalusto pääsee ketterämmin hoitamaan jalkakäytävät. Veikko Somerpuro
Kaupunki on tänä talvena pyrkinyt helpottamaan jalankulkua rajoittamalla kadunvarsipysäköintiä yli sadalla asuinkaduilla. Näin auraus- ja hiekoituskalusto pääsee ketterämmin hoitamaan jalkakäytävät. Veikko Somerpuro

Kaupunki pyytää helsinkiläisiä vastaamaan kyselyyn talviaikaisen hoidon onnistumisesta talvena 2023–2024. Onko jokin jalkakäytävä tai pyöräväylä ollut tänä talvena erinomaisessa kunnossa? Millä kadulla olisi kohennettavaa talvikunnossapidossa? Kysely on auki maanantaihin 18.3.2024 saakka. Vastaa kyselyyn tästä (karttapohjainen), saavutettavan kyselyn lyhytosoite: https://bit.ly/talvikunnossapito24-kartaton

Kysely kattaa jalkakäytävien, pyöräväylien ja ajoratojen sekä aurattavien ulkoilu- ja puistoreittien talvikunnossapidon. Lisäksi voi antaa palautetta kaupungin kiinteistöjen (esim. koulut, päiväkodit) piha-alueiden kulkureittien kunnossapidosta. Kyselyyn vastaaminen vie noin 5–10 minuuttia. Saatuja vastauksia käytetään kunnossapidon kehittämiseen. Jos sinulla on yksityiskohtaista palautetta, joka vaatii välittömiä toimenpiteitä, lähetä viesti kaupungin palautekanavaan: hel.fi/palaute

Uusia kokeiluja talvikunnossapidossa

Tänä talvena kaupunki on muuttanut pysäköintiä noin 150 asuntokadulla talvisen jalankulun helpottamiseksi. Muutokset ovat koskeneet katuja, joilla kadunvarsipysäköinti vaikeuttaa merkittävästi jalkakäytävien auraamista ja liukkauden torjumista. Samoin 190 sähköpotkulautojen pysäköintipaikkaa on ollut varattuna lumen varastointiin keskustassa ja eteläisessä kantakaupungissa.

Talviajan pyöräilyä ja kävelyä on pyritty helpottamaan laajentamalla tehostetun talvihoidon reitistöä talvelle 2023–2024. Reitistö kattaa nyt noin 105 kilometriä pyöräilyn ja kävelyn reittejä. Tänä talvena Herttoniemessä ja Mellunkylässä on otettu käyttöön aiempaa tiukemmat laatukriteerit. Urakoitsijoilla on muun muassa velvollisuus pyöräillä hoitamillaan pyöräilyväylillä todentaakseen talvihoidon laadun. Samat kriteerit tulevat käyttöön myös muille urakka-alueille, kun niiden sopimukset uusitaan.

Miten talvikunnossapito hoidetaan Helsingissä

Helsingin kadut puhdistetaan ennalta määriteltyjen hoitoluokkien mukaisesti. Työt on priorisoitu niin, että ensiksi hoidetaan pääväylät, joukkoliikennekadut sekä tärkeimmät jalankulku- ja pyöräilyreitit. Asuntokatujen vuoro tulee niiden jälkeen. Kaupunki vastaa talvihoidosta ajoradoilla, pyöräväylillä ja esikaupunkialueiden jalkakäytävillä sekä katulumen poisajosta. Kantakaupungissa jalkakäytävien talvihoito sekä kadulta auratun lumen poisvienti ovat kiinteistönomistajien vastuulla.

Kaupungin kunnossapidettäviä autoliikenteen katuja ja teitä on noin 1 200 kilometriä. Pyörä- ja kävelyteitä on noin 2 500 kilometriä.

Lisätietoa kyselystä: Sari Yli-Säntti, laatuvastaava/ yleiset alueet / kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 23764, sp: sari.yli-santti[at]hel.fi

Lisätietoa talvikunnossapitoon liittyen: Tarja Myller, tiimipäällikkö/ katukunnossapitoyksikkö/ kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 38538, sp: tarja.myller[at]hel.fi

Helsingin osallistuvan budjetoinnin äänestysvaihe 28.2. – 17.3. – muista äänestää!!

0
Tekoälyllä toteutettu visualisointi kaupunkilaisten toiveista, kuvalähde: Helsingin kaupunki
Tekoälyllä toteutettu visualisointi kaupunkilaisten toiveista, kuvalähde: Helsingin kaupunki

Osallistuvan budjetoinnin – eli OmaStadin – vuoden 2024 äänestys on alkamassa tuota pikaa, eli ke 28.2.! Aikaa ehdotusten äänestämiseen on n. 2,5 viikkoa (viimeinen mahdollisuus 17.3.). Jokainen vähintään 13-vuotias helsinkiläinen saa äänestää esillä olevia ehdotuksia YHDELTÄ suuralueelta. Tutustu alueisiin ja määrärahoihin täältä.

Jokainen voi valita viisi itselleen mieluisinta 698 ehdotuksesta, joita kaupunkilaiset tekivät viime lokakuussa – tutustu ehdotuksiin täältä!

Ehdotuksista useimmat liittyvät helsinkiläiseen luontoon, liikuntaan ja kaupunkiympäristön viihtyisyyteen. Vaikuttamaan pääsee vielä äänestämisen jälkeenkin, kun äänestettyjä ehdotuksia kehitetään toteuttamiskelpoisiksi yhdessä kaupunkilaisten ja kaupungin asiantuntijoiden kanssa. Lopuksi kaupunki toteuttaa äänestyksessä eniten ääniä saaneet ehdotukset.

Äänestää voi OmaStadin verkkosivuilla 28.2. alkaen sekä Helsingin kaupungin toimipisteissä. Tukea äänestämiseen on saatavilla suurpiirien kirjastoissa, palvelukeskuksissa, yhteisötaloissa sekä erilaisissa tapahtumissa.
Tällä kierroksella järjestetään myös äänestyskahveja eri puolilla kaupunkia. Digitaalisen äänestämisen ohjeistus löytyy täältä.

OmaStadi on Helsingin kaupungin tapa toteuttaa osallistuvaa budjetointia yhdessä asukkaiden kanssa. Helsinki käyttää OmaStadin meneillään olevalla kolmannella kierroksella 8,8 miljoonaa euroa asukkaiden ehdotusten toteuttamiseen.

Tällä kierroksella systeemiä on muutettu jonkin verran aiemmista vuosista: kaupunki teki itse (virkatyönä) päätökset siitä, mitkä OmaStadin 1626 ehdotuksesta etenivät äänestykseen. Äänestyksestä pois jätettyjen ehdotusten yhteydessä on perustelut, miksi ehdotus ei ole OmaStadin reunaehtojen mukainen. Lisäksi koko kaupungin laajuisia ehdotuksia ei ollut mahdollista tehdä tällä kierroksella.

Lisätietoja:
Johanna Sinkkonen
, osallisuuspäällikkö, osallisuusyksikkö, p. 040 183 4931, s-posti: johanna.sinkkonen[ät]hel.fi

Miten haluat vaikuttaa lähialueesi suunnitteluun – kaupungin kysely auki 21.2. saakka!

0
Kuva: Esimerkki palautteen antamisen vaihtoehdosta Helsingin kaupungille
Kuva: Esimerkki palautteen antamisen vaihtoehdosta Helsingin kaupungille

Vastaa ja vaikuta! Ke 21.2. saakka on mahdollisuus kertoa Helsingin kaupungille, miten haluaa vaikuttaa lähialueensa katujen, aukioiden, puistojen sekä viher- ja virkistysalueiden suunnitteluun! Kaupungin sähköisen kysely aiheesta on auki ke 21.2. saakka. Välittäkää viestiä eteenpäin verkostoissanne!
Pääset vastaamaan kyselyyn tästä linkistä.

Mikä on paras tapa kuulla kaupunkilaisia, kun suunnitellaan katujen, aukioiden, puistojen sekä viher- ja virkistysalueiden peruskorjausta, kunnostusta ja uudistusta? Kaupunki pohtii asiaa nyt, ohjelman valmisteluvaiheessa. Sähköisessä kyselyssä esitellään kolme vaihtoehtoa, joista jokaisesta voi antaa mielipiteensä. Vaihtoehdot ovat: sähköisen palautteen antaminen, asukasraati-työskentely sekä karttapohjainen palaute.

Helsingin kaupunki haluaa tehdä sujuvampaa siitä, miten yleisten alueiden peruskorjaamista, kunnostamista sekä uudistamista suunnitellaan ja toteutetaan. Yleisiin alueisiin kuuluvat kadut, aukiot sekä viher- ja virkistysalueet. Suunnitelmat vaikuttavat esim. leikkipaikkoihin, koira-aitauksiin ja ulkoilureitteihin.

Jatkossa tehdään neljäksi vuodeksi kerrallaan suurpiiritasoinen ohjelma, jossa ehdotetaan, mitä alueella seuraavaksi peruskorjataan, parannetaan tai rakennetaan. Ohjelma on kooste kaikkein tärkeimmistä toimenpiteistä ja hankkeista, jotka pyritään toteuttamaan resurssien puitteissa. Toteutettavista hankkeista tehdään tarkemmat suunnitelmat.

Sähköinen kysely Töölönlahdenpuiston kehittämisestä yhdistyksille ja toimijoille 15.1.-24 saakka

0
Töölönlahdenpuisto on yksi Helsingin tunnetuimista virkistysalueista. Kuva: Hemmo Rättyä

Helsinki vastaa kaupunkilaisten toiveisiin käynnistämällä Töölönlahdenpuiston suunnittelun. Puistoon suunnitellaan sekä lyhyen että pitkän aikavälin parannuksia. Työn pohjaksi kerätään vielä 15.1.2024 saakka toimijoiden ja yhdistysten mielipiteitä sähköisessä kyselyssä, osoitteessa https://forms.office.com/e/ZEUDnZDYJm

Kevään 2024 aikana kaupunki järjestää Oodissa yhteiseen keskustelu- ja ideointisession aiheesta mm. kaupunginosayhdistysten ja luontojärjestöjen aktiiveille.

Vuonna 2014 Töölönlahden edellinen puistosuunnitelma hylättiin liian kalliina. Nykyinen, väliaikaiseksi tarkoitettu puisto valmistui vuonna 2016. Nyt laadittava uusi suunnitelma tähtää pysyviin parannuksiin. Puiston peruskorjauksen pohjaksi laaditaan ensin idea- ja konseptisuunnitelma. Se on yleispiirteinen kokonaiskuva tavoitellusta muutoksesta – esimerkiksi siitä, miten alueen kasvillisuutta kehitetään ja millaista oleskelua ja toimintaa varten puistoa suunnitellaan.

Pikku-Finlandia on toiminut suosittuna kahvila- ja tapahtumakeskuksena Töölönlahdella Finlandia-talon peruskorjauksen aikana. Suunnitelmassa huomioidaan kahvilatoiminnan edistäminen puistossa myös jatkossa.

Suunnittelun ja kyselyn pohjana toimii jo aiemmin kerätty laajempi aineisto. Viisi vuotta sitten toteutettuun, Töölönlahden kehittämistä koskeneeseen kyselyyn saatiin asukkailta 1 100 vastausta. Vastauksissa painottuivat muun muassa toiveet vehreästä ja luonnonläheisestä keitaasta. Toisaalta vastauksissa toivottiin myös kahvilatoimintaa, taidetta ja yhteisöllisiä tapahtumia.

Tänä vuonna puistoon on toteutettu kaksi hanketta, jotka asukkaat valitsivat toteutettavaksi OmaStadi-äänestyksessä eli osallistuvan budjetoinnin kautta. ”Nurmikot niityiksi” ja ”Ihania Kirsikkapuita Töölönlahden puistoon pohjoisosaan” ovat hankkeita, jotka tuovat nimiensä mukaisesti vehreyttä alueelle.

Töölönlahdenpuiston idea- ja konseptisuunnitelma valmistuu kesällä 2024. Suunnitelman aineisto julkaistaan loppukeväällä 2024 Kerro kantasi -palvelussa, jolloin sitä on mahdollista kommentoida. Syksyllä 2024 alkaa puistosuunnittelu, johon kuuluu oma vuorovaikutuksensa. Toteutuksen eli puiston peruskorjauksen tarkempi aikataulu ei ole vielä selvillä.

Ennen peruskorjausta Töölönlahdenpuistoon toteutetaan lyhyen aikavälin parannuksia. Ensi kesän nopeat toimenpiteet ovat vielä suunnitteluvaiheessa. Toimenpiteiden tavoitteena on lisätä puiston viihtyisyyttä monimuotoisella kasvillisuudella sekä kokeilemalla erilaisia toiminnallisia alueita ja rakenteita. Kokeiluja seurataan ja havaintoja hyödynnetään puiston jatkosuunnittelussa.

Töölönlahdenpuisto on osa laajempaa Töölönlahden viheraluetta, yhtä Helsingin tunnetuimista virkistysalueista. Puistoa reunustavat lukuisat kulttuurirakennukset kuten Finlandia-talo ja Hakasalmen huvila, ja se on osa ulkoilijoiden suosimaa Töölönlahden ympäri kulkevaa reitistöä. Etelästä puisto rajautuu Töölönlahdenkatuun. Keskeisen sijaintinsa vuoksi puistoon on kohdistunut vuosien varrella paljon kehitystoiveita.

Osa Töölönlahden alueen hankkeista on jo toteutusvaiheessa. Finlandia-talon perusparannus valmistuu ja talo avautuu yleisölle tammikuussa 2025. Mannerheimintien peruskorjaus saadaan päätökseen vuonna 2025. Junaradan toisella puolella on alkanut Kaisaniemenpuiston peruskorjaus, jossa aluetta kehitetään viihtyisäksi ja tapahtumakäyttöön soveltuvaksi puistoalueeksi. Myös alueita yhdistävä Kaisantunneli avautuu ensi keväänä.

Töölönlahdenpuiston suunnittelun etenemistä voi seurata hankkeen verkkosivuilla osoitteessa hel.fi/toolonlahdenpuisto.

Yhteyshenkilöt:

Idea- ja konseptisuunnitelma:

Anna Böhling / tiimipäällikkö, maisema- ja yleissuunnittelu
P. 0931037211 tai anna.bohling[at]hel.fi

Kaisa Solin / maisema-arkkitehti
P. 0931034757 tai kaisa.solin[at]hel.fi

Puistosuunnitelma sekä nopeat toimenpiteet:

Katriina Arrakoski / Yksikön päällikkö, puisto- ja viheraluesuunnittelu
P. 0931064382 tai katriina.arrakoski[at]hel.fi

Jere Saarikko, Projektinjohtaja
P. 0931039857 tai jere.saarikko[at]hel.fi

Helsingin liikuntapuistojen opasteet uudistuvat – kerro mielipiteesi!

0
Kuva: Helsingin kaupunki

Helsingin kaupunki on käynnistänyt hankkeen, jossa kaikkien liikuntapuistojen opasteet uudistetaan yhtenäisemmiksi ja selkeämmiksi. Tavoitteena on parantaa liikuntapuistoissa vierailun kokemusta sekä innostaa kaupunkilaisia aktiiviseen liikkumiseen.

Helsingissä on lähes 30 liikuntapuistoa, ja uudistus alkaa kolmesta pilottikohteesta: Käpylän, Myllypuron ja Talin liikuntapuistoista. Opasteiden visuaalinen ilme pohjautuu Helsingin kaupungin puistojen opasteisiin, ja ensimmäiset muutokset näkyvät ulkotilojen opasteissa. Suunnitelmat ovat vielä työn alla, ja kaupunki kutsuu asukkaita antamaan mielipiteensä suunnitelmista.

Helsingin kaupunki pyytää asukkaita osallistumaan avoimeen verkkokyselyyn, jossa voi arvioida suunniteltuja opasteita. Kyselyssä esitellään opasteperheen jäsenet, kuten saapumisopasteet, alueopasteet, ja reittiopastaminen liikuntapuistossa. Osallistujia pyydetään antamaan palautetta esimerkiksi siitä, mikä suunnitelluissa opasteissa on onnistunutta, mitä vielä tulisi kehittää, ja löytyykö opasteista kaikki tarpeellinen tieto.

Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan 10 kerran sarjalippuja Helsingin kaupungin uima- ja liikuntahalleihin sekä maauimaloihin. Arvontaan voi osallistua jättämällä yhteystietonsa vastauksen yhteydessä. 

Liikuntapuistojen opasteiden uudistus on yksi esimerkki kaupungin pyrkimyksestä tehdä kaupungista entistä viihtyisämpi ja helpommin lähestyttävä liikkumiseen kannustava ympäristö.

Osallistu kyselyyn ja anna panoksesi Helsingin liikuntapuistojen kehittämiseksi!

Osallistu kerrokantasi.hel.fi-verkkosivustolla: https://kerrokantasi.hel.fi/liikuntapuistojenopasteet2023

Kysely on avoinna 13.12. klo 16 saakka. 

Teksti: https://www.hel.fi/fi/uutiset/helsingin-liikuntapuistojen-opasteet-uudistuvat-kerro-mielipiteesi
Kuva: Helsingin kaupunki

Kerro mielipiteesi työmaiden liikennejärjestelyistä

0
Tilapäisiä liikennejärjestelyjä Hämeentiellä vuonna 2020. Kuva: Susa Junnola

Kulkeeko kävely- tai pyöräilyreittisi katutyömaiden ohi? Kaupunki pyytää helsinkiläisiä ja kaupungissa vierailevia vastaamaan kyselyyn tilapäisten liikennejärjestelyjen toimivuudesta. Kysely on avoinna 22.12. asti.

Karttapohjaisessa kyselyssä pääset vastaamaan kysymyksiin liikkumisen sujuvuudesta eri työmaa-alueiden läheisyydessä Helsingissä. Kyselyn karttapohjalla on merkittyinä meneillään olevia työmaita Helsingin alueella. Voit vastata yhden tai useamman työmaan liikennejärjestelyjä koskeviin kysymyksiin.

Karttapohjaiseen kyselyyn vastaaminen vie noin 5 minuuttia. Kyselyyn vastataan anonyymisti.

Vastaa kyselyyn: https://bit.ly/liikennejärjestelyt-kysely

Saatuja vastauksia käytetään tilapäisten liikennejärjestelyjen kehittämiseen, jotta ne olisivat toimivampia kaikille kadunkäyttäjille.

Vastaa kyselyyn viimeistään 22.12.2023. Voit vastata kyselyyn suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Kyselyn tuloksia hyödynnetään suoraan esimerkiksi valvonnan kohdentamisessa ja työmaille annettavissa ohjeissa sekä Alueiden käyttö ja valvonta -yksikön työssä.

Jos sinulla on yksityiskohtaista palautetta, joka vaatii välittömiä toimenpiteitä, lähetä viesti kaupungin palautekanavaan: hel.fi/palaute.

Yhteyshenkilöt

Heini Oikkonen-Kerman
asukas- ja yrityspalvelupäällikkö
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
s-posti: heini.oikkonen-kerman@hel.fi
puh: 040 617 4271

Linkit

Liikenteen häiriöt -verkkosivulta löydät tietoa rakennustöiden ja tapahtumien aiheuttamista muutoksista liikenteessä
Helsingin katu- ja infratyömaat kartalla

Teksti: https://www.hel.fi/fi/uutiset/kerro-mielipiteesi-tyomaiden-liikennejarjestelyista

Kaupunkilaisten käsikirja Helsingin historiallisten rakennusten pelastushankkeisiin -opas julkaistu!

0
Kaupunkilaisten käsikirja Helsingin historiallisten rakennusten pelastushankkeisiin
Kaupunkilaisten käsikirja Helsingin historiallisten rakennusten pelastushankkeisiin

Kaupunkilaisten käsikirja Helsingin historiallisten rakennusten pelastushankkeisiin sai alkunsa Elina Nummen OmaStadi 2020–2021-ohjelmaan jättämästä ehdotuksesta. Ehdotuksen otsikko oli: ”Pelastetaan Helsingin historia helsinkiläisille – vanhat talot eläviksi yhteisöiksi”. Se sai runsaasti kannatusta äänestyksessä ja pääsi toteutukseen saakka.

Opas on nyt valmis ja julkaistu ja se tarjoaa asukkaille käytännönläheistä tietoa ja konkreettisia työkaluja siihen, miten olla mukana pelastamassa, säilyttämässä ja elävöittämässä Helsingin historiallisia rakennuksia. Myös erilaiset rahoitusmahdollisuudet nostetaan esille. Tapauskuvaukset tuovat oppaaseen konkretiaa. Muun muassa Annalan huvilan ja Hietsun Paviljongin tarinat löytyvät oppaasta. Linkki julkaisuun.

Helsinki omistaa noin parisataa vanhaa rakennusta, joille sillä ei ole enää käyttöä ja joista se haluaa luopua. Myytäviin kohteisiin kuuluu monenlaisia kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia kartanoista kesähuviloihin ja ravintoloihin. Monet niistä sijaitsevat virkistysalueella tai muuten erityisissä paikoissa. Helsinki haluaa tukea toimia, jotka mahdollistavat rakennusten säilymisen yhteisöllisessä ja kaupunkilaisia palvelevassa käytössä. Tämän OmaStadi-aloitteesta syntyneen käsikirjan tarkoitus on ollut koota yksiin kansiin keinoja, jotka auttavat kaupunkilaisia Helsingin vanhojen rakennusten ostamisessa ja pelastamisessa yhteisölliseen käyttöön.

Ehdota pe 10.11. mennessä vuoden 2023 helsinkiläistä kulttuuritekoa!

0
Kuva, Helsingin kaupunki (kuvaaja: Lauri Rotko)
Kuva, Helsingin kaupunki (kuvaaja: Lauri Rotko)

Helsingin kaupunki myöntää vuosittain kulttuuritekopalkinnon merkittävälle ja uudenlaiselle kulttuuriteolle tai -hankkeelle, jonka vaikutukset kohdistuvat Helsinkiin tai helsinkiläisiin. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa. Kaupunkilaiset voivat antaa oman ehdotuksensa vuoden kulttuuriteoksi pe 27.10. – pe 10.11. välillä sähköisellä lomakkeella. Ehdotusten mukana toivotaan perusteluita.  

Helsingin kulttuuriteko 2023 -palkinnon kriteereinä on, että palkittava teko muuttaa tai haastaa olemassa olevaa kaupunkitilaa tai toimintatapaa, tai saa näkemään asiat uudella tavalla. Kyseessä voi olla pieni tai suuri kulttuuriteko, joka osoittaa rohkeutta luoda jotain uutta ja erilaista.

Palkinnonsaaja voi olla joko yhteisö tai yksittäinen henkilö. Lopullisen päätöksen palkinnonsaajasta tekee joulukuussa 2023 kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto, mutta helsinkiläisten ääni halutaan saada valintaprosessissa aiempaa paremmin kuuluviin.

Palkinnonsaaja julkistetaan perjantaina 5.1.2024 kello 15 pidettävässä palkintotilaisuudessa keskustakirjasto Oodin Maijansalissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, ja kaikki kaupunkilaiset ovat tervetulleita! 5000 euron rahapalkinnon lisäksi voidaan jakaa yksi tai kaksi kunniamainintaa.  

Helsingin kulttuuriteko -palkintoa on jaettu vuodesta 2009 lähtien, jolloin tunnustus myönnettiin Suvilahden graffitiaidalle. Sittemmin palkinnon ovat saaneet muun muassa Ravintolapäivä (2011) ja Sompasauna (2015). Viime vuonna palkittiin Refugee Film Festival (2022), joka tuo ohjelmistossaan esiin pakolaisuuteen ja maahanmuuttoon liittyviä teemoja ja tekee tiivistä yhteistyötä turvapaikanhakijataustaisten elokuvantekijöiden kanssa.  

Lista aiemmista palkinnonsaajista löytyy kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan verkkosivuilta.  

Helkan aloite Helsingin kansallisen kaupunkipuiston hakuprosessin vauhdittamiseksi

0
Haltialan metsää (Kuvalähde: Helsinkikuvia.fi, Sakari Kiuru)


Helsinkiläiset ovat huolissaan lähiluonnon, virkistysalueiden ja kulttuuriympäristöjen kohtalosta kaupungissa. Kaupunkiluonnon monimuotoisuus köyhtyy kaiken aikaa ja viheralueita kaavoitetaan rakennusmaaksi. Samaan aikaan asukasmäärän kasvu, poikkeusajan kokemukset ja uusin tutkimustieto korostavat luonnon ja virkistysalueiden tarvetta ja merkitystä asukkaiden hyvinvoinnille.

Kansallisen kaupunkipuiston perustaminen on maankäyttö- ja rakennuslaissa määritelty kestävän kaupunkisuunnittelun työkalu, jolla kaupunki sitoutuu arvokkaan luonnon ja kulttuuriperinnön sekä virkistysalueiden laajan yhtenäisen kokonaisuuden säilyttämiseen ja hoitamiseen. Kaupungin tulee itse hakea kansallisen kaupunkipuiston statusta ympäristöministeriöltä. Suomessa jo 11 kaupunkia päättänyt perustaa kansallisen kaupunkipuiston!

Helsingin kaupunginosayhdistykset ovat yli kymmenen vuotta olleet aktiivisesti mukana edistämässä kansallisen kaupunkipuiston perustamista Helsinkiin. Helka ry:n hallitus päätti kokouksessaan 26.9.2023 laatia aloitteen, jossa esitetään hakuprosessin käynnistämistä vielä tällä valtuustokaudella. Asiasta on edellisen kaupunginhallituksen päätös sekä selkeät kirjaukset nykyisessä ja edellisessä kaupunkistrategiassa.

Kaupunginosayhdistysaktiivit haluavat olla mukana perustamisprosessissa hyvän yhteissuunnittelun periaatteiden mukaisesti. Kansallinen kaupunkipuisto Helsinkiin-verkosto (KKPH) oli taannoin mukana myös kaupungin uuden osallisuusstrategian pilotissa.

Kaupunginosayhdistykset ehdottavat, että kaupunginhallitus sisällyttää vuoden 2024 talousarvioon riittävät resurssit ja nimeää perustamisvalmistelun tueksi laajan valmistelutoimikunnan, joka koostuu kaupungin johdon, neljän toimialan, yliopiston, seurakunnan, valtion ja järjestöjen edustajista. Toimikunnan tarkoituksena on turvata perustamisselvityksen sekä käyttö- ja hoitosuunnitelman loppuunsaattaminen asukkaita ja yhteistyökumppaneita kuunnellen. Aloitteessa todetaan, että prosessin määräaika on hyvä olla 31.12.2024.

Aloite on toimitettu pormestari Vartiaiselle 13.10.2023. Helka toivoo aloitteeseen pikaista ja myönteistä vastausta, sillä uhkaava luontokato ja ilmastonmuutos eivät odota, vaan kaupunkiluonnon monimuotoisuus, lähiluonnon lisääminen ja kulttuuriympäristömme suojelu edellyttävät tekoja.

Voit omalta osaltasi edistää prosessia allekirjoittamalla kansallista kaupunkipuistoa Helsinkiin vauhdittavan sähköisen adressin täältä!