ETUJÄRJESTÖTYÖ

 Savelan asukkaiden etujärjestönä Savela-Seura pyrkii aktiivisesti toimimaan alueen palveluiden säilymisen puolesta. Asukkaille tärkeitä palveluita ovat mm. sujuvan joukkoliikenteen, lähikaupan, leikkipuiston ja kirjastoauton palvelut. Seura tekee yhteistyötä mm. Helsingin kaupungin ja Ratahallintokeskuksen kanssa mahdollisimman hyvien ratkaisujen aikaansaamiseksi Savelaa ja sen ympäristöä koskevissa liikenne- ja kehittämishankkeissa. Aluesuunnitelman laatimista samoin kuin muita lähialuetta koskevia kaavoitus-, rakentamis- ym. suunnitelmia seurataan tiiviisti ja niihin pyritään vaikuttamaan. Seura tekee tarvittaessa aloitteita viranomaisille liikenneturvallisuuden sekä asukasviihtyvyyden parantamiseksi. Savela-Seura on jäsenenä Helsingin kaupunginosayhdistykset ry:ssä (Helka) ja Koillis-Helsingin lähimmäistyö Milja ry:ssä.

 

KOTISEUTUTYÖ

 Savela-Seura toimii aktiivisesti Savelan kehittämisen puolesta sekä alueen viihtyisyyden, esteettömyyden ja arkiturvallisuuden parantamiseksi. Jäsenille tiedotetaan myös Suomen Kotiseutuliiton toiminnasta. Seura järjestää Savelan siivoustalkoot keväällä.

 

ASUKASTOIMINTA

 Seura aktivoi asukastoimintaa ja -tilaisuuksia, joita voivat olla esim. laskiaisjuhlan järjestäminen, joulunajan glögitilaisuus ja Savelan joulurauhan julistaminen tai kirpputorin järjestelyt.

 

JÄSENISTÖ

 Tavoitteena on kasvattaa nykyistä jäsenmäärää (63) innostamalla mukaan toimintaan uusia henkilö- ja yhteisöjäseniä. Tavoitteena on saada mukaan seuran kannattajajäseniksi myös alueen yrityksiä.

 

TIEDOTUS

 Seura ylläpitää Savelan www-sivuja osoitteessa www.kaupunginosat.net/savela ja välittää niiden avulla tietoa ajankohtaisista Savelaa koskevista asioista. Jäsenille tiedotetaan suoraan sähköpostilla tai kirjeellä. Kaupan ilmoitustaululla voidaan tiedottaa kaikille Savelan asukkaille tarkoitetuista asioista. Taloyhtiökohtaista tiedotusta pyritään myös laajentamaan. Seura informoi jäsenistöä sähköpostitse välittämällä kaupungin toimittamia tiedotteita, tietoa alueen yleisötapahtumista sekä muiden yhteisöjen paikallisesta toiminnasta.

 

TALOUS

 Seuran henkilöjäsenmaksuksi esitetään 6 euroa/vuosi sekä yhteisöjäsenmaksuksi 20 euroa/vuosi. Omatoimisena varainhankintana seura voi järjestää esim. arpajaisia tai kirpputoreja.

  

25.10.2011/Hallitus