Tapulikaupungin kotikaupunkipolku

8. Yhteispihat ja huoltoyhtiö

Yksi Tapulikaupungin erikoisuus ovat monen talon yhteiskäytössä olevat pihat, joita on jäljellä kaksi. Ne sijaitsevat Kämnerintien molemmin puolin olevissa kortteleissa. Yhteispihat omistaa vuonna 1975 perustettu Puistolan Asemanseudun HHatuntekijänkujan yhteispiha 2012uolto Oy, joka on vuodesta 1985 ollut nimeltään Tapulin Huolto Oy. Sen omistajia ovat kaupunginosan taloyhtiöt.    

Yhteispihat oli tarkoitettu ympäröivien taloyhtiöiden virkistyskäyttöön; pihojen jatkeeksi. Yhteispihoilla oli muun muassa grillikatoksia, leikkivälineitä ja koripallotelineitä. Ajan mittaan yhteispihojen käyttö väheni. Taloyhtiöt eivät enää olleet halukkaita maksamaan niiden kunnossapidosta ja korjauksista. Tämä johti yhteispihojen leikkivälineiden ja katosten poistamiseen.

 2000 -luvun puolivälissä Kaupunkisuunnitteluvirasto ryhtyi tutkimaan Tapulikaupungin täydennysrakentamismahdollisuuksia. Vuonna 2006 valmistui ns. Tapulikaupungin yleissuunnitelma, johon sisältyi runsaasti ehdotuksia täydennysrakentamisesta. Virasto ryhtyi valmistelemaan useita asemakaavamuutoksia.

 Yleissuunnitelma koski muun muassa Hatuntekijänkujan yhteispihaa. Tämän tontin asemakaavamuutos tuli voimaan 2013. Tontille myönnettiin rakennuslupa kaksikerroksiselle luhtitalolle, jossa on 16 asuntoa. Rakennustyöt alkoivat toukokuussa 2015 ja talo valmistui 2016. Samalla rakennettiin myös uusi kevyen liikenteen väylä Paloletkunpolku Ruiskupolun ja Hattupolun välille.

 Huoltoyhtiöllä oli alueella myös kaapeliverkko, jonka välityksellä hoidettiin muun muassa talojen sähkölukkojen ja saunojen ajastus sekä seurattiin laitteiden toimintaa. Kaapeliverkon kautta välitettiin jopa TV -kuvaa. Huoltoyhtiö luovutti kaapeliverkon sittemmin HTV:lle (nykyään DNA Welho Oy), joka kunnosti verkoston ja ryhtyi toimittamaan sen välityksellä kaapelitelevisio-ohjelmaa alueelle.

Tapulin Huolto    omistaa suurimman osan taloyhtiöiden pysäköintialueista. Taloyhtiöillä on niihin rasiteoikeus eli ne vastaavat yhteispihojen ja parkkialueiden kustannuksista.

http://www.tapulinhuolto.fi/