Uutiset / Yleiskaava etenee

Yleiskaava logo

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta aloittaa yleiskaavaehdotuksen käsittelyn tiistaina 6. lokakuuta 2015.

Yleiskaavaehdotus esittää, miten Helsinki voisi kasvaa 250 000 asukkaalla vuoteen 2050 mennessä.

Yleiskaavaehdotus on työstetty vuodentakaisesta luonnoksesta. Kaavan perusratkaisut on säilytetty ennallaan: Helsingistä esitetään tiivistä kaupunkia, jonka useita keskuksia yhdistää raideliikenne. Kantakaupunki laajenisi kaupunkibulevardeiksi muutettujen moottoritiemäisten väylien varsille. Helsinki olisi edelleen vihreä kaupunki, jonka vahvuuksia olisivat kaupunkimetsät ja kulttuuriympäristöt.

Uudesta rakentamisesta karkeasti ottaen kolmannes on sijoitettu kaupunkibulevardien varsille laajenevaan kantakaupunkiin, kolmannes täydennysrakentamisena erityisesti raideliikenteen solmukohtiin ja kolmannes uusille rakentamisalueille, kuten Malmin lentokentälle.

Rakentamisalueiden rajoja on paikoin tarkistettu saadun palautteen ja lisäselvitysten perusteella. Uutena rakentamisalueena ehdotukseen on lisätty Rastilan leirintäalueen ympäristö. Leirintäalueelle on osoitettu uusi sijainti Uutelasta.

http://www.hel.fi/www/ksv/fi/paatoksenteko/lautakunnan-paatosasiakirjat/asiakirja?year=2015&ls=11&doc=Ksv_2015-10-06_Kslk_22_E

http://www.yleiskaava.fi/yleiskaava/aineistot/